Luonto
Luonnonsuojeluliiton mukaan metsäyhtiö oli arvioinut metsän lahopuumäärän puutteellisesti. Yhtiön mukaan sen ja Luonnonsuojeluliiton mittaustavat eroavat toisistaan.Juttu tiivistettynäLuonnonsuojeluliitto ja metsäyhtiö Tornator…
Tulivuori Kilauea purkautuu parhaillaan Havaijin saarella.Kilauea syöksee laavaa 37:ttä kertaa sen jälkeen, kun purkautuminen alkoi vajaa vuosi sitten. Tiistaina laavaa…
Kotiin luikahtanut minkki oli haastava häädettävä Rovaniemen Narkauksen kylässä asuvalle perheelle. Lopulta loukutus auttoi. Riistakeskus kannustaa minkkien pyytämiseen.Rovaniemen Narkauksen kylässä…
Kunta puuttui kauppaan, jonka kohteena oleva kiinteistö rajoittuu Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon.Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi tänään tiistaina päätöksen, jonka mukaan Enontekiön kunta…
Luken tutkija Atso Romakkaniemen mukaan yksityiskohtainen tieto nuorten lohien vaelluksesta Perämeren ja Selkämeren läpi auttaa selvittämään lohikantojen kasvaneen kuolleisuuden mekanismeja.Juttu…
Kaamos alkaa Utsjoella. Aurinko ei siis nouse koko vuorokauden aikana lainkaan horisontin yläpuolelle.Suomessa kaamosaika on pisimmillään Utsjoen Nuorgamissa. Aurinko nousee…
Tuhkapilven vuoksi lentoyhtiö Finnair perui maanantai-iltapäivän lentonsa Helsingistä Bangkokiin tuhkapilven välttämiseksi, uutisoi Ilta-Sanomat.Etiopian koillisosassa sijaitseva tulivuori purkautui sunnuntaina ensimmäistä kertaa…
Uhanalainen manjuari on jopa 150 miljoonaa vuotta vanha laji.Karibianmeren suurimmalla luonnonsuojelualueella Kuuban Zapatassa yritetään pelastaa uhanalaista manjuaria, eli kuubalaista jättiluuhaukea.Paikalliset…
Ahti Pullin harrastus alkoi, kun hän päätti laskea, miten monta eri lintulajia havaitsee. 25-vuotias Ahti Pulli on harrastanut lintuja jo…
Sitkeät perhoset lentävät vuosittain yli 4 000 kilometrin matkan talvehtiakseen Meksikossa.Monarkkiperhosten suojelualue Keski-Meksikossa avattiin vierailijoille eilen lauantaina.Tarjolla on henkeäsalpaava näky: miljoonat…

