Luonto
Vähäiset Saimaan juoksutukset ovat pitäneet Vuoksen muikkujen määrän tänä vuonna maltillisena. Juttu tiivistettynäVuoksesta Imatralla on tänä vuonna saatu lipottua poikkeuksellisen…
Kuvittele maailma, jossa puolet rannikkokaupungeista on veden alla, teknologia hallitsee arkea ja juomavedestä on pula. Ilmastonmuutos, kaupungistuminen, väestön ikääntyminen ja…
Noin miljoona ihmistä on paennut kodeistaan Filippiineillä supertaifuunin tieltä. 15:58•Päivitetty 16:21Supertaifuuni Fung-wong on rantautunut Filippiineille, kertoo maan hallitus.Hallituksen mukaan taifuuni…
11:50•Päivitetty 11:57Voimakas maanjäristys on ravistellut Pohjois-Japania sunnuntai-iltana noin kello 17 paikallista aikaa.Japanin meteorologisen viraston mukaan alueella tapahtui sen jälkeen useita…
Elokuun lopusta lähtien australialaiset ovat seuranneet suosittua, draaman täyteistä 24 tunnin tosi-tv-kanavaa, jossa tapahtumia riittää. Päivän pörröin uutinen koskee ”nestflixiä”…
Maa järisi Kotkassa – kerrostalon asukas havahtui: ”Ajattelin, että mikä nyt räjähtää” | Kymenlaakso
Seismologian instituutin mukaan kyse on pienestä järistyksestä, jotka Kymenlaaksossa eivät ole epätavallisia. Maa järisi Kotkassa perjantaina noin yhdentoista aikaan illalla.Helsingin…
Ángel Hidalgo sai kuvattua valkoisen iberianilveksen. Iberianilves on vaarantunut laji, jota tavataan vain Espanjassa ja Portugalissa.Juttu tiivistettynäEspanjalainen luontokuvaaja Ángel Hidalgo…
Suurpetohavaintoja on lähes 70 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.Suurpetohavaintoja on tallennettu tänä vuonna Tassu-järjestelmään jo yli 67 000, kertoo Suomen…
Toimittajat seurasivat norjalaisten lohilaatikoiden avaamista eurooppalaisella kalatehtaalla. Avatuista laatikoista melkein jokaisessa oli kaloja, joilla oli ihovaurioita.Norjan yleisradioyhtiö NRK:n mukaan norjalaista…
Risteytyksissä on käytetty Rautjärven Hiitolanjoesta pyydettyjen koiraslohien maitia.Juttu tiivistettynäSaimaan järvilohen perimän vahvistamiseksi sitä risteytetään Laatokan järvilohen kanssa.Luonnonvarakeskus on aloittanut ohjelman,…

