Luonto
Suurin osa luvista myönnettiin Pohjois-Karjalaan.Suomen riistakeskus on myöntänyt poikkeusluvat 182 karhun metsästykseen. Ensi syksyn luvat on kohdennettu itäiselle ja keskiselle…
Vaasa pitää välivuoden lampaista resurssipulan takia. Suunnitelmissa on palauttaa ne ensi kesänä.Lampaat ovat laiduntaneet Vaasassa vuodesta 2018. Gerbyn alue on…
12-vuotias Sara Mutanen löysi Raaseporista uuden perhoslajin.Cuprina fuscella -lajia ei ole aiemmin nähty Pohjois-Euroopassa. Paikalta löytyi noin 20 yksilöä, joten…
Olosuhteet ovat olleet tänä kesänä suotuisat tuhoeläimille aina Lappia myöten. Puutarhuri toivoo, ettei heisinälvikäs kestäisi Lapin talven yli.Lumipalloheisiä lehdettömäksi syövä…
Karhutehtävät kuormittavat Itä-Suomen poliisilaitosta. Vuonna 2023 tehtäviä oli 45, viime vuonna 199. Tänä vuonna niitä on kesäkuun loppuun mennessä jo…
LuontoSaana Uosukainen19:30•Päivitetty 19:32Kuuntele juttu 0:19Tšekin ja Slovakian alueella on havaittu maanjäristys, kertoo Saksan geofysiikan tutkimuskeskus GFZ.Sen mukaan noin 5,5 magnitudin…
Alkukesän seurannan aikana lohia on noussut Tornion- ja Simojokeen selvästi enemmän kuin tähän aikaan kolmena edellisenä vuonna.10:44•Päivitetty 12:01Tornion- ja Simojokeen…
Turun yliopiston kansalaiskeräykseen on tullut päivässä jopa 400 lähetystä. Lisää punkkeja toivotaan erityisesti Satakunnasta ja Keski- ja Etelä-Pohjanmaalta.Turun yliopiston Punkkipankki-keräys…
Kaatosateen hyödyt luonnolle pienenevät kuivan kauden jälkeen. Sade piiskaa kuivuudesta vaurioituneita kasveja, ja vesi imeytyy heikosti kovettuneeseen maahan.Heinäkuun rankkasateet ovat…
Ilmansaasteet ovat peittäneet ilmastonmuutoksen lämmittävää vaikutusta. Euroopassa sama säätilanne on nykyisin kuumempi kuin muutama vuosikymmen sitten.Euroopan helleaallot voimistuvat maailman ilmaston…

