Terveys
Terveydenhoidon palvelut kuten rokotteiden anto tai korvien huuhtelu lisäävät apteekin kannattavuutta.Uusi laki leikkaa apteekkien katteita 36 miljoonaa euroa, mikä uhkaa…
Kuukauden tauko ei paljon paina, jos seuraavat 11 kuukautta elää kuin pellossa.Osalla suomalaisista on meneillään tipaton, sokeriton tai kofeiiniton tammikuu.Mutta…
Tuore tutkimus yhdistää Tšernobylin säteilyn heikompiin oppimistuloksiin eniten altistuneilla alueilla.Säteilyturvakeskus (STUK) pitää tuloksia epäuskottavina, sillä säteilyannokset olivat Suomessa liian pieniä.STUKin…
Ilmatieteen laitoksen mittalaitteet Nurmijärvellä hälyttivät radioaktiivisesta säteilystä sunnuntaina 27. huhtikuuta 1986.Aluksi epäilynä oli, että mittarissa on vikaa, mutta pian valkeni,…
Pohjois-Karjala-projektiksi kutsuttu terveyshanke sai aikoinaan valtavasti huomiota. Kysyimme sen johtaja Pekka Puskalta, mitä mieltä hän on projektin uudesta versiosta.Joensuun Prismaan…
Psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Janna Meunier kutsuu epävarmuusallergiaksi vaikeutta sietää epävarmuutta.Ilmiö voi estää tavoittelemasta itselle tärkeitä asioita, kuten esimerkiksi unelmien työpaikkaa.Epävarmuuden…
Monisikiöraskaudet eli kaksosten tai useamman sikiön raskaudet ovat olleet maailmanlaajuisesti kasvussa 2020-luvulla.Syitä tähän ovat synnyttäjien aiempaa korkeampi ikä ja hedelmöityshoitojen…
Alkoholittomien juomien myynti Alkossa on lisääntynyt, kertoo Alko.Alko myi viime vuonna alkoholittomia juomia yli 850 000 litraa, joka on 40 prosenttia…
Korkeimman oikeuden tuomari hylkäsi Bolsonaron asianajajien pyynnön siirtää entinen presidentti kotiarestiin.Brasilian entinen presidentti Jair Bolsonaro on vapautunut torstaina sairaalasta noin…
Haluatko mukaan Ylen tekemään juttuun? Ilmoita itsestäsi!Yle tekee juttua, jossa vertaillaan ihmisten elintapoja ja niiden vaikutusta terveyteen. Olisitko kiinnostunut osallistumaan…

