Viihde
Pelastakaa Lapset katsoi, että 50 vuotta vanhan rock-levyn kansikuva seksualisoi lasta, eikä sen pitäisi olla esillä suomenkielisessä Wikipediassa.Scorpionsin 50 vuotta…
Romanian viisukappaleen esittää naispuolinen laulaja, mutta se ei ole estänyt brittimediaa tuomitsemasta kappaletta naisvihamieliseksi ja vastuuttomaksi.Romanian viisukappale on joutunut Isossa-Britanniassa…
Maailmalla Tampereen maine kuvauspaikkana on hyvä. Seuraava kansainvälinen tuotanto kuvataan kaupungissa tänä vuonna.Tampereella kuvattu Hollywood-elokuva Over Your Dead Body saa…
Yhtyeen debyyttialbumin julkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi 21 vuotta.Yhdysvaltalainen pop-yhtye ja tanssiryhmä The Pussycat Dolls lähtee vuosien jälkeen kiertueelle.Asiasta kertovat…
Erikoisjakson ensi-ilta on maaliskuun loppupuolella.Laulaja-lauluntekijä ja näyttelijä Miley Cyrus pudistelee pölyt ikonisesta Hannah Montanan vaaleasta peruukista, sillä samannimisen sarjan ensimmäisen…
Liekinheitin-kappaleen esityksessä nähtävää tuli-ikkunaa saatetaan vielä joutua muuttamaan Euroviisuja varten.Suomi on lähettänyt Euroviisujen järjestäjille 30-sivuisen ohjeen Liekinheitin-esityksen toteutuksesta.Siinä neuvotaan muun…
Etsimme tarinoita äiti-tatuointien takaa.Onko sinulla äiti-tatuointi: teksti, symboli, kuva tai jokin muu? Vai oletko äitinä ottanut äitiyttä symboloivan tatuoinnin?Esimerkiksi sydämen…
Felicia oli kisan ennakkosuosikki. Euroviisuissa hän kilpailee samassa semifinaalissa Suomen kanssa.Ruotsin euroviisukarsinnassa Melodifestivalenissa valittiin tänään maan euroviisuedustaja. Voiton nappasi Felicia…
Melodifestivalen huipentuu tänä iltana finaaliin.21:03•Päivitetty 21:15Tänä iltana Tukholmassa ratkeaa, kuka voittaa Melodifestivalenin 2026 ja nappaa himoitun lintupystin.Yle näyttää tapahtuman suorana.Kaksitoista…
Musiikkialan Emma-palkinnot jaetaan tänään. Tässä artikkelissa seurataan tapahtumia ja kerrotaan illan lopuksi kaikki voittajat.Suomalainen musiikkiala juhlii tänään, kun Emma-gaalassa Espoon…

