Päiväkodin eteiseen pyrähtävät Lotta, 5, ja pikkuveli Stellan, 2.
Ovella odottaa jo lasten isä Christoffer Vidjeskog, joka on naamiaispäivän kunniaksi maalannut tyttärensä poskiin kissanviikset ja lakannut tämän kynnet huolellisesti vaaleanpunaisiksi.
Kaikki tämä aamukiireessä, koska nyt hän jaksaa.
Lotta-tyttären ensimmäisenä elinvuotena Vidjeskog vajosi syvälle uupumukseen ja huomasi, että isien, miesten mielen hyvinvoinnista puhuminen tuntui yhteiskunnassa vaikealta.
Hän oli jo ennen lapsen syntymää paiskinut töitä uupumukseen asti, mutta saanut välillä tilannetta rauhoittumaan. Lapsiarjessa ei palautumiselle enää ollut riittävästi aikaa.
– Kuitenkin täytyy itse voida hyvin, että voi olla paras vanhempi lapselleen! Ei ole hävettävää pyytää apua, ammattiavulla selätin uupuminseni itsekin, hän sanoo nyt.
Pietarsaarelainen Christoffer Vidjeskog, 35, on isien tunteiden ja terveyden vahva puolestapuhuja.
Tänään hän on yksi sosiaali- ja terveysministeriön viidestä Vuoden isä -palkinnon saajasta.
Löydä ilo pienistä hetkistä
Pikkulapsiarjen jatkuva univaje.
Oman ajan puute ja parisuhdeajan huutava vähyys saavat helposti pienenkin vastoinkäymisen paisumaan valtavaksi ongelmaksi.
– Osaan jo haastavina hetkinä ajatella, että tämäkin menee ohi, Christoffer Vidjeskog sanoo.
Itselleen hän antaa arvosanaksi 7,5, koska ei ole sen parempi tai huonompi kuin muutkaan isät.
– Kukaan ei ole täydellinen isä joka päivä, eikä kukaan sitä sinulta edes vaadi! Ilo lasten kanssa piilee pienissä hetkissä, nauti niistä! Niitä tulee!
Vidjeskog perusti Pohjanmaalle Pietarsaareen Folkhälsanin alaisuudessa toimivan isäryhmän nelisen vuotta sitten, koska halusi paikan, missä saisi vertaistukea samassa elämäntilanteessa olevilta.
”Isähuoneessa” käy aktiivisesti parisenkymmentä isää.
Olen rakastava, liian kiltti ja aamuäreä, Christoffer Vidjeskog kuvailee itseään.
Luonnossa pää tyhjenee, varsinkin, jos on pimeässä yksin, taskulamppukin sammutettuna.
Vastaavia ryhmiä toimii esimerkiksi joissakin seurakunnissa, Settlementtiliitossa ja Ensi- ja Turvakotien yhteydessä. Myös Miessakit ry:llä ja Silmu-toiminnalla on isien vertaisryhmiä.
Monella miehellä on tarve puhua stressaavassa pikkulapsiarjessa liitoksissaan natisevasta parisuhteesta.
– Miksei lapseni nuku? Lapseni ei syö mitään, milloin saan levätä, Vidjeskog luettelee pietarsaarelaisisien keskustelunaiheita.
Myös erilaiset isyyteen liittyvät stereotypiat puhuttavat.
Kun ensimmäinen lapsi syntyy, arki muuttuu yhdessä yössä. Vidjeskog hymähtää luulleensa, että oli valmis ihmisenä ja isänä.
Elämä kuitenkin opettaa, hän sanoo.
Nykyään Vidjeskogin perheessä kullanarvoisia omia hetkiä yritetään saada päivittäin eli molemmat pääsevät tekemään omia juttujaan vuorotellen.
”On iltoja, jolloin voi taputtaa itseään olkapäälle”
Vidjeskog on varma, että suuri osa vanhemmista vilkuilee kelloa pitkin iltaa ja odottaa lasten nukkumaanmenoaikaa.
– On aivan ihanaa, kun heidät on saatu nukkumaan, hän nauraa.
Välillä on mahtava fiilis esimerkiksi siitä, että on ollut itse yksin koko päivän lasten kanssa kotona ja silti koti on siivottu, pyykit on pesty ja tiskipöytä tyhjä.
– Eihän se tietenkään joka päivä onnistu, mutta joskus. On myös iltoja, jolloin voi taputtaa itseään olkapäälle, että ylipäätään selvisi päivästä järjissään.
Christoffer Vidjeskog arvostaa Vuoden isä -palkintoaan.
– Tunnustus on suuri kunnia, mutta tärkein saavutukseni on olla Lotan ja Stellanin isä sekä Saran puoliso.
