keskiviikko, 18 joulukuun

Jämsän Kaipolan muoviöljyhanke etenee. Nyt yhtiö odottaa varsinaista ympäristölupaa käynnistääkseen koetuotannon laajentamisen.

Timo Hytönen,

Saara Heiskanen

Jämsässä muoviöljyä tuottavan Corsair Finlandin toiminnasta ei käynnistetä ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Keski-Suomen ely-keskus päätti asiasta alkuviikosta.

Lain mukaan YVA-menettely on tehtävä hankkeille, joilla on todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia.

Jämsän kaupunginhallitus ja Keski-Suomen liitto toivoivat ympäristövaikutusten arviointia ja alueelle suunnitellun kokonaisuuden ottamista huomioon.

Kaipolan entisen paperitehtaan alueelle on suunniteltu suurta kalanjalostuslaitosta, jätevoimalaitosta ja akkuvarastoa.

Muovista öljyä syntyy siten, että muovia lämmitetään reaktoreissa ensin höyryksi ja annetaan sen sitten jäähtyä ja tiivistyä öljyksi.

Corsair Finlandin kehitysjohtaja Timo Liimatainen kertoo, että yhtiön omien selvitysten ja koejoan perusteella tarvetta ympäristövaikutusten arvioinnille ei näyttänyt olevan. Tämän tiedon yhtiö myös viestitti YVA-käsittelyn ennakkokyselyvaiheessa.

– Olemme tehneet tammikuusta alkaen tänä vuonna koeajoja yhdellä reaktorilla, ja meillä on ollut ulkopuolinen yritys mittaamassa ympäristövaikutuksia. Mittauksissa ei ole tullut esiin sen paremmin ilma- kuin vesihaittaa, Liimatainen toteaa.

Koeajojen tuloksena syntyneen öljyn laatu on vakuuttanut myös Shellin, jonka kanssa Jämsän Kaipolassa toimiva Corsair Finland on tehnyt jo syksyn aikana toimitussopimuksen.

Kaipolan tuotanto käyntiin kesällä

Liimatainen uskoo, että yhtiö saa myös ympäristöluvan tuotannolle Kaipolassa. Tämä tarkoittaisi sitä, että tilatut kymmenen reaktoria olisivat toiminnassa jo ensi kesänä.

Kun tuotantoa päästään käynnistämään, alkaa myös henkilöstön rekrytointi.

– Työvoiman tarve tulee tässä ensi vaiheessa olemaan 30–40 henkilöä ja lisäksi tarvitaan vielä kuljetuksiin ulkopuolisia toimijoita, Liimatainen arvioi.

Corsair Finland aikoo laajentaa muoviöljyn tuotantoa myös muille paikkakunnille. Yhtiön tavoitteena on, että Suomessa toimisi lopulta kaikkiaan viisi kymmenen reaktorin tuotantolaitosta muoviöljyn pyrolyysituotannossa.

Nimenvaihdoksen taustalla mainehaitta

Yhtiö aloitti toimintansa tammikuussa nimellä Kaipola Circular ja vaihtoi nimensä elokuussa Corsair Finlandiksi. Hämmennystä aiheuttaneeseen nimen muutokseen on kehitysjohtaja Liimataisen mukaan selvä syy.

– Alueella toimi aikaisemmin yhtiö, jonka nimi oli Kaipola Recycling Oy, ja monet ulkomaalaiset investoijat sekoittivat meidän toimintamme tähän Recycling-yhtiön toimintaan, Liimatainen kertoo.

Konkurssiin ajautunut Kaipola Recycling Oy on tullut tunnetuksi yhtiön alueelle kootuista jätteistä.

Erityisen kiusalliseksi koettiin Liimataisen mukaan ne luulot, että Kaipolan alueelle kerätty jätemäärä olisi Kaipola Circular -yhtiön vastuulla. Kyse oli hänen mukaansa ansiottomasta mainehaitasta, jota nimenvaihdoksella haluttiin selventää.

Jaa.
Exit mobile version