Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun eläinkunnassa on havaittu näin vahva ymmärrys tiimityöskentelystä.
Delfiinit oppivat tunnistamaan toistensa ”nimet” – eli sen, minkälainen vihellys kullakin on. Noiden nimien avulla ne perustavat omia porukoitaan, jonka jäsenet pysyvät samoina vuosikymmenien ajan.
Science.org-lehti kirjoittaa tuoreesta tutkimuksesta, joka keskittyi Länsi-Australian Shark Bayn alueella eläviin indopasifisiin pullokuonodelfiineihin. Tutkijat seurasivat urosdelfiinien käyttäytymistä droonien ja vedenalaisten mikrofonien avulla.
Kävi ilmi, että delfiinit toimivat tiimeissä. Tyypillinen tiimi on kahden tai kolmen delfiinin ryhmä, jota kutsutaan ensimmäisen tason liittoumaksi. Yleensä tämä pieni ryhmä etsii ja piirittää kiimassa olevia naaraita.
Toisen tason liittoutumaan kuuluu puolestaan reilu tusina uroksia, jotka yhdessä esimerkiksi puolustavat naaraita kilpailevia delfiiniryhmiä vastaan. Joskus tähän liittoumaan tulee mukaan toinenkin kakkostason liittouma, jos vaara on erityisen iso.
Urosjengeillä vahvaa tiimityötä vuosikymmeniä
Ensimmäisen tason liittoutuman jäsenet saattavat vaihdella, mutta toisen tason liittouman kokoonpano pysyy samana vuosikymmeniä.
Tutkijoiden mukaan liittouman yksilöt tunnistavat toisensa vihellyksen perusteella. Varsinkin toisen tason liittouman jäsenten väliset vihellykset saivat aikaan vahvoja reaktioita.
– 90 prosentissa kokeiluistamme ne delfiinit, jotka kuulivat toisen tason liittouman jäsenen vihellyksen, kääntyivät heti ja suoraan ”puhujaan päin”, kertoo tutkimusryhmän vetäjä Stephanie King Bristolin yliopistosta.
Hänen mukaansa löydökset viittaavat siihen, että delfiineillä on yhteisöllinen käsitys ryhmäjäsenyydestä. Kakkostason liittoumassa se perustuu yksilön aiempaan yhteistyöpanokseen eikä siihen, kuinka hyviä ystäviä yksilöt ovat keskenään.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun eläinkunnassa on havaittu tällainen kyky tiiminmuodostukseen. Samalla vahvistuu ajatus siitä, että delfiineillä on pitkälle kehittyneitä kognitiivisia kykyjä.
Tutkimus julkaistiin alun perin Nature communications -tiedejulkaisussa.
