Alussa oli vain villapuku vailla nappeja.
Kaija Aarikan itse sorvaamat napit jakarandapuusta toimivat lähtölaukauksena vuosikymmenien mittaiselle muotoilutyölle, uralle designliikkeen taiteellisena johtajana ja taistelulle yrityksen olemassaolon puolesta.
Tällainen on Aarikan 70-vuotinen historia.
Vuonna 1954 Taideteollisen oppilaitoksen opinnäytetyöhönsä Kaija Aarikka tarvitsi juuri oikeanlaiset yksityiskohdat. Sellaisia ei löytynyt mistään, joten hän veisti lopulta tarvitsemansa napit itse. Niistä kiinnostuivat muutkin.
– Ja niistä tuli lopulta todellinen suksee. Kaija ei ollut mitenkään arvannut, että muutamasta napista lähtee hänen nousukiitonsa, kertoo Helsingin Taidehallin näyttelypäällikkö Eeva Holkeri.
Holkeri kuratoi näyttelyn, jossa esiteltiin laajasti Kaija Aarikan suunnitelmia tuotteita. Holkerin yllätti tuotannon monipuolinen kirjo.
– Siellä on myös sellaisia materiaaleja, mitä ei ehkä ihan ekana tajuaisi, että se on Aarikkaa. Muun muassa lasimuotoilu, jalometallit, tekstiili, hän luettelee.
Puutuotteista Aarikka tunnetaan parhaiten. Alun jalopuuinnostus laantui nopeasti. Kaija siirtyi jakarandasta ja tiikistä jo vuonna 1959 käyttämään kotimaisia puita, kuten koivua ja mäntyä. Pian tuotanto laajeni napeista koruihin.
– Kaija alkoi kehittää näitä värikkäitä, liikkuvia, moniosaisia puukoruja, joita ei oltu totuttu näkemään niin paljon. Oli totta kai pukukorun perinne, mutta Kaijan design rikkoi sen ajan tyyliä, Holkeri kertoo.
Puukoruihin Kaija halusi kirkkaita värejä, mutta niin, etteivät puun syyt katoaisi kokonaan. Hän kehitti omassa keittiössään värjäysmenetelmän, joka on Aarikalla edelleen käytössä. Salaista värjäysprosessia ei jaeta 70 vuoden jälkeenkään talon ulkopuolisille.
Aarikan puukoruista kiinnostui suomalaisten kuluttajien lisäksi myös ranskalainen muotitalo Dior, joka tilasi vuonna 1955 valikoimiinsa Aarikan näyttäviä ja omaperäisiä jalopuukorusettejä.
Puuhelmien lisäksi Aarikka myi hopeakoruja, villahuopia, vaatteitakin. Puiset lelut tulivat myyntiin 1960-luvun lopulla. Kaija suunnitteli myös oviverhoja, lautasia, tarjottimia ja kynttilänjalkoja.
Samaan aikaan katse kääntyi maailmalle. Vuonna 1961 yritys osallistui ensimmäisen kerran Frankfurtin messuille ja vuosikymmenen puolivälissä Aarikan jälleenmyyjiä oli Ruotsissa yli kaksikymmentä. Puolet yhtiön tuotannosta valmistettiin ulkomaanvientiin 1960-luvun lopussa.
Uusiutumistaito ja rohkeus, leikkisyys, jatkuva uteliaisuus sekä halu tehdä ja kokeilla uutta. Eeva Holkeri kuvailee nämä Aarikan vahvuuksiksi. Ei siis ole ihme, että tuotteista kiinnostuttiin myös kansainvälisesti.
– Kaija painotti sanaa sisukkuus. Siinä on pitänyt olla todella kovasti työn äärellä, rakastaa sitä työtä ja nähdä mahdollisuudet ja taistella eteenpäin. Kaija oli myös naisyrittäjä 1950-luvusta lähtien. Ei välttämättä kaikkein helpoin asetelma siinä maailmanajassa.
Nappikauppa ja tekstiilituotanto jäivät, kun valmisvaatteet valtasivat markkinat.
1970-luvulla Aarikka kamppaili menestyksen ristiaallokossa. Kaija teki lisäksi freelance-töitä Humppilan lasille, mutta samaan aikaan hän suunnitteli monia pintansa pitäneitä Aarikka-klassikoita kuten Pässin: sympaattisen, kokonaan puusta valmistetun koriste-eläimen, jota Eeva Holkeri tituleeraa Aarikan tunnetuimmaksi.
– Ehkä se ikonisin tuote.
Nyt jo kunnioitettuun viidenkymmenen vuoden ikään ehättänyt Pässi on lahjoitettu muun muassa Metallican jäsenille. He saivat Pässinsä platinalevyjen sijaan keikkaillessaan Suomessa vuonna 1993. Nämä Pässit olivat tietenkin mustat.
1980-luvulla Aarikka nautti koko Suomen lailla nousukaudesta. Vuosikymmenen aikana myymälöiden määrä yli kaksinkertaistui.
90-luvulle tultaessa talous syöksyi lamaan, mutta Aarikka selvisi.
– Kun myytiin 2000 markan esineitä ja tuli kriisi, eikä ihmisillä ollutkaan rahaa, niin sitten tehtiin 200 markan esineitä. Ajan ymmärtäminen ja ajassa pysyminen on designille elintärkeää, Aarikan toimitusjohtaja Riia Sandström kertoo.
Kaija Aarikalle on ollut tärkeää bisnespuoli, vaikka hän oli ”se taiteilija, sielu ja sydän yrityksessä”, Eeva Holkeri pohtii.
– Siinä on ollut yhtä aikaa se palo siihen muotoiluun ja yhtä aikaa ajatus siitä, että näitä tehdään ihmisille, mutta myös jokaiselle kukkarolle.
Uusi vuosituhat ja uudet omistajat
2000-luvulla Kaijan taiteellisen johtajan saappaisiin hyppäsi tytär Pauliina Aarikka, joka oli työskennellyt jo aiemmin Aarikan suunnittelijana. Vanhoja tuotteita otettiin uudelleen tuotantoon, mutta uuden teknologian murros inspiroi ja myyntiin tuli muun muassa puisia kännykkätelineitä.
Vuonna 2014 Kaija Aarikka menehtyi ja yritys jäi kolmelle tyttärelle. Vuodesta 2017 Aarikka on ollut suomalaisen Martinex Oy:n omistuksessa.
– Uskon, että Kaijan henki elää aina siinä pienessä pallossa, mihin muotoon se sitten meidän tuotteessa muokkautuukaan, toimitusjohtaja Riia Sandström hymyilee.
Lähteet: Aarikka – oman maan mansikka (2003), Suomalainen Design (2008) ja Aarikka – Me olemme pyöreitä (2023).
