perjantai, 4 lokakuun

Tilanne jengiväkivallan riivaamassa naapurimaa Haitissa ei ole helpottanut.

Karibialla sijaitseva Dominikaaninen tasavalta aikoo karkottaa suuria määriä siirtolaisia, jopa 10 000 viikossa.

Maahan on paennut kymmeniä tuhansia jengiväkivallan kurittamasta Haitista. Suunnitelmissa ei erikseen mainita, että karkotukset kohdistuisivat juuri haitilaisiin.

Maat jakavat Hispaniolan saaren Karibianmerellä. Haitissa tilanne on kriittinen: keskushallinto on romahtanut, ja rikollisjengit hallitsevat käytännössä pääkaupunkia Port-au-Princeä.

Kesällä Haitiin lähetettiin satoja poliiseja turvaamaan tilannetta. Dominikaanisen tasavallan presidentinkanslian mukaan YK:n tukema turvallisuusoperaatio on edennyt hitaasti ja tulokset ovat olleet vaatimattomia.

Syytöksiä ihmisoikeusloukkauksista

Myös rajavalvontaa on suunniteltu tehostettavan lisäämällä tarkastajia ja käyttämällä lennokkeja valvonnassa. Lisäksi suunnitelmissa on perustaa ”väliaikaisia kotiuttamisleirejä”.

Lähes 700 000 haitilaista on jäänyt kodittomaksi väkivaltaisuuksien vuoksi viime vuosina, kun taas tuhannet ovat paenneet maasta.

Aktivistit ovat pitkään arvostelleet presidentti Luis Abinaderin hallintoa haitilaisten jatkuvista ihmisoikeusloukkauksista. Abinader on kiistänyt kaikki syytökset huonosta kohtelusta.

YK on pyytänyt Dominikaanista tasavaltaa olemaan karkottamatta ihmisiä turvattomaan Haitiin. Viime vuonna Dominikaaninen tasavalta siirsi pakkokeinoin noin 200 000 haitilaista takaisin Haitille.

Reuters, AFP

Jaa.
Exit mobile version