perjantai, 10 tammikuun

Traficomin merenkulkujohtaja Sanna Sonninen kertoi keskiviikkona järjestetyssä tiedotustilaisuudessa lisätietoja Eagle S:n satamavaltiotarkastuksesta.

Sonnisen mukaan Traficomin tarkastajat havaitsivat Eagle S -aluksen satamavaltiotarkastuksessa 32 puutetta.

Puutteiden vuoksi Traficom on pysäyttänyt aluksen, eli aluksella ei saa operoida ennen kuin havaitut vakavat puutteet on korjattu. Puutteista kolme oli niin vakavia, että jokainen niistä olisi yksinkin johtanut aluksen pysäytykseen.

Aluksen omistajalle on annettu tieto tarkastuksen lopputuloksesta.

– He rupeavat nyt suunnittelemaan toimenpiteitä tilanteen parantamiseksi.

Ennen kuin alus voi poistua Suomesta, miehistön on osoitettava, että puutteet on korjattu tai niiden välittömästä korjaamisesta on esitetty suunnitelma.

Ainakin osa puutteista on mahdollista korjata Suomessa. Sonninen sanoo, että kaikkia ei välttämättä ole mahdollista korjata aluksen ollessa paikallaan, vaan se joudutaan ehkä siirtämään muualle korjattavaksi.

Alusta ei ole tehty talviolosuhteisiin

Alus ei Traficomin mielestä aiheuta tällä hetkellä ympäristöriskiä. Sitä ei kuitenkaan ole suunniteltu liikkumaan talviolosuhteissa.

– Jos tulee jäitä sinä aikana kun alus on täällä, suojaaminen ratkaistaan sitten turvallisesti siinä tilanteessa.

Hän toteaa, että tarkastus on sujunut hyvässä yhteisymmärryksessä osapuolten kesken.

Laivalla on miehistöä 24 henkilöä. He kaikki ovat yhä aluksessa. Sonninen ei kommentoi, miten miehistö on ottanut vastaan tiedon tarkastuksen löydöksistä.

Sonninen korostaa, että Traficomin tarkastuksella ei ole tekemistä aluksen miehistöön kohdistuvien rikosepäilyjen kanssa. Alus joutui tarkastuksen kohteeksi Suomessa, koska sillä on tietty riskiprofiili.

– Kyseessä on säiliöalus, joka on tietynikäinen. Ilman sitäkin, että se olisi epäiltynä kaapelien katkaisemisesta, siihen olisi kohdistettu laajennettu satamavaltiotarkastus.

Aluksen ankkurin epäillään vaurioittaneen joulupäivänä Estlink 2 -sähkökaapelia sekä tietoliikennekaapeleita Suomenlahdella.

Sonninen sanoo, että monista aluksista irtoaa ankkureita eri syistä. Yhden ankkurin puuttuminen ei välttämättä estä aluksen liikennöintiä.

– Se on ihan yleistä, että aluksen ankkuri irtoaa esimerkiksi kovan kuorman takia.

Pitkä lista puutteita

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom tiedotti keskiviikkona löytäneensä Eagle S -alukselta vakavia puutteita.

Puutteet liittyivät aluksen paloturvallisuuteen, navigointilaitteiseen ja pumppuhuoneen tuuletukseen.

– Traficom on pysäyttänyt Eagle S -aluksen satamavaltiotarkastuksen havaintojen pohjalta. Aluksella on sellaisia puutteita, että sillä operoiminen ei ole sallittua ennen puutteiden korjaamista. Puutteiden korjaaminen tulee vaatimaan aluksen ulkopuolista korjausapua ja vie aikaa, sanoo merenkulkujohtaja Sanna Sonninen tiedotteessa.

Traficomin mukaan useat puutteet johtuivat siitä, ettei turvallisuusjohtamisjärjestelmää ole noudatettu riittävässä laajuudessa.

Sama havainto on tehty aiemmassa satamavaltiotarkastuksessa.

Lisäksi puutteet liittyivät muun muassa miehistön asuintiloihin ja perehdytykseen, sähköturvallisuuteen ja aluksen yleiseen ylläpitoon.

Yle sai Traficomilta listan, jossa Traficom luettelee aluksessa havaitsemansa puutteet.

Tarkastus on tehty kansainvälisesti yhdessä sovitulla tavalla, niin sanotun Pariisin yhteisymmärrysasiakirjan mukaan.

Vakavat puutteet, joiden perusteella alus pysäytettiin, liittyvät lastitilan pumppuihin, aluksen tutkaan ja paloturvallisuuteen.

Muita vikoja on esimerkiksi ovien vesitiiviydessä, saniteettitiloissa, hätävalaistuksessa ja rakenteissa.

Meriliikenteen professori: Hyvä että pysäytettiin

Traficomin havaitsemat puutteet kuulostavat merkittäviltä, sanoo Tallinnan teknillisen yliopiston meriliikenteen professori Ulla Tapaninen.

– Hyvä että pysäytettiin, Tapaninen sanoo.

– Kuulostaa siltä, että alus on huonossa kunnossa, siitä ei ole pidetty hyvää huolta. On ollut syytä pysäyttää alus.

Traficomin listaamat puutteet on joko korjattava Suomessa tai on tiedettävä täsmälleen, missä satamassa ne korjataan ja milloin, Tapaninen sanoo.

Satamavaltiotarkastusten tarkoitus on selvittää, että alukset ovat turvallisia niin ympäristölle kuin ihmisille. Kansainvälisillä vesillä alusta ei voi pysäyttää. Koska alus siirtyi vapaaehtoisesti Suomen aluevesille, viranomaiset ohjasivat sen Suomeen satamaan ja alus voitiin tarkastaa. Muuten se olisi jatkanut matkaansa.

Toinen tapa tarkastaa alusten kuntoa on lippuvaltiotarkastus. Silloin valtio, jonka lipun alla alus kulkee, tekee tarkastuksen. Tapanisen mukaan niin sanotussa harmaassa laivastossa on ongelmana, että ei tiedetä, miten lippuvaltiot ja esimerkiksi vakuutuslaitokset tekevät tarkastuksiaan.

Alus on pysäytetty ennenkin

Yle kertoi aiemmin, että viimeksi tankkerilla toteutettiin vastaavanlainen tarkastus syksyllä 2023 Ghanassa Teman satamassa.

Ghanan viranomaiset löysivät aluksesta peräti 24 puutetta ja pysäyttivät sen matkanteon.

Tarkastusraportista ei selviä, kuinka pitkään Eagle S joutui tuolloin viettämään satamassa ennen kuin se päästettiin jatkamaan matkaansa.

Keskusrikospoliisi epäilee kahdeksaa Eagle S -aluksen miehistön jäsentä törkeästä tuhotyöstä ja törkeästä tietoliikenteen häirinnästä.

Yle uutisoi eilen tiistaina, että alukselle kuuluvaksi epäilty ankkuri on löydetty merenpohjasta. Ankkurin jäljiltä on löytynyt useiden kymmenien kilometrien pituinen laahausjälki.

Tämä oli päivittyvä uutisartikkeli.

Juttua muokattu 8. tammikuuta 2025 kello 11.34. Täydennetty Eagle S -alusta koskevilla taustatiedoilla, 12.04 professorin kommenteilla

Jaa.
Exit mobile version