Laki halutaan voimaan mahdollisimman pian. Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan myös muita muutoksia alkoholilakiin.
Muutos tuo kauppoihin nykyistä vahvemmat käymisteitse valmistetut alkoholijuomat, eli 5,6–8-prosenttiset oluet, siiderit ja viinit. Uudistus ei koske juomasekoituksia, kuten vahvempaa lonkeroa. Tämän rajoituksen tavoitteena on suojella nuoria, erityisesti tyttöjä, haitallisilta terveysvaikutuksilta.
Alkoholilain uudistuksen puolesta äänesti 102 edustajaa ja sitä vastaan 80 edustajaa. Poissa oli 17 edustajaa.
Alkoholilain uudistus on osa pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelmaa. Laki aiotaan saattaa voimaan vielä eduskunnan kevätkauden aikana. Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee hallitusohjelman mukaisesti myös muita muutoksia alkoholilakiin.
Oppositio on vastustanut uudistusta etenkin kansanterveydellisistä syistä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta esitti toukokuussa alkoholilain hylkäämistä asiantuntijakuulemisten perusteella. Euroopan komissio taas on todennut, että terveydelliset syyt eivät riitä perusteiksi hallituksen tekemälle päätökselle jättää tislaamalla valmistetut juomat prosenttirajan korotuksen ulkopuolelle.
Uutinen päivittyy.