perjantai, 20 joulukuun

Eduskunta hyväksyi ensi vuoden budjetin ja äänesti hallituksen luottamuksen puolesta äänin 97–70. Aamu alkoi joulukahveilla.

Eduskunta on siirtynyt joulutauolle. Samalla se hyväksyi ensi vuoden budjetin ja äänesti hallituksen luottamuksesta.

Hallitus sai luottamuksen äänin 97–70. Poissa oli 32 kansanedustajaa.

Päivä alkoi puhemies Jussi Halla-ahon (ps.) joulukahveilla valtiosalissa.

Kysyimme kansanedustajilta, mitä heille on jäänyt politiikan vuodesta mieleen, mitä he odottavat ensi vuodelta ja millä mielin he siirtyvät joulunviettoon.

Kansanedustajat: Lepo tule tarpeeseen

RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajalle Otto Anderssonille jäi vuodesta mieleen se, että Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa jatkuu yhä.

Ensi vuonna puolestaan jää nähtäväksi, millaisen roolin Yhdysvaltain uusi presidentti Donald Trump ottaa. Suomessa talouskasvu on saatava vauhtiin, hän sanoo.

Joululomalle Andersson lähtee hyvillä mielin.

– Meillä on 3,5 kuukauden ikäinen tytär. Odotan innolla, että saan olla hänen ja hänen äitinsä kanssa.

Suurimman oppositiopuolueen SDP:n kansanedustajan Elisa Gebhardin jouluun kuuluu rauhoittumista ystävien ja perheen kanssa.

Hän toivoo, että työntekijöiden asemaa parannetaan ensi vuonna.

– Hallitus on historiallisen oikeistolainen. Se on näkynyt muun muassa siinä, että työntekijöiden oikeuksien heikentämistä on jatkettu.

Kansanedustaja odottaa kevään kehysriihtä

Kokoomuksen kansanedustaja Noora Fagerström odottaa ensi kevään kehysriihtä ja pääministeri Petteri Orpon (kok.) asettaman Risto Murron työryhmän kasvutoimia.

– Saimme tärkeitä päätöksiä aikaan. Esimerkiksi paikallinen sopiminen ja rajalaki kesällä, hän summaa kulunutta vuotta.

Tauko tekee silti hyvää.

– Uudenlaisella energialla sitten ensi vuoteen.

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen toivoo ensi vuonna ”Orpon hallituksen kaatuvan”.

– Hallituksen politiikkaa on nyt jouduttu katsomaan riittävän pitkään.

Joulutauon hänkin katsoo tulevan tarpeeseen.

– Sitten ladatuin akuin lähdetään uuteen politiikan vuoteen.

Seuraava istunto on helmikuun alussa.

Jaa.
Exit mobile version