tiistai, 7 tammikuun

Kierrätyspistettä ylläpitävällä yhtiöllä on ollut teknisiä ongelmia. Lapin tunturikeskuksissa on laajemminkin ollut roskaongelmia.

Yllätunturin kupeessa, Äkäslompolossa Jounin kaupan viereiselle Ringin ekopisteelle oli kierrätysastioiden viereen noussut valtava röykkiö jätteitä. Lajittelupisteen ohitse torstaina kävellyt kolarilainen Eeva Lehto kuvasi jätekasat.

– Ensisijainen tunne on aina suru ja tyrmistys, koska se tuntuu itselle oudolta, että joku voi jättää roskia maahan, Lehto sanoo.

Toisaalta Lehto yrittää katsoa asiaa myönteisesti. Kierrätyspisteelle oli viety suurelta osin sinne kuuluvaa tavaraa, vaikkakin puristinten viereen.

– Mielestäni on hienoa, että ihmiset haluavat kierrättää, Lehto sanoo.

Ekopisteen ylläpitäjä: teknisiä ongelmia

Lajittelupistettä eli virallisemmin ekopistettä ylläpitää palveluyhtiö nimeltä Suomen Pakkauskierrätys Rinki. Yhtiön viestintäpäällikkö Pirjo Hästbacka kertoo, että ekopisteellä on ollut teknisiä haasteita. Ongelmat yhdistettynä kiivaaseen vuoden vaihteen sesonkiin johtivat sotkeentumiseen.

Yhtiö kertoo, että ekopisteen ympäristöä on jo käyty siivoamassa, ja ongelma on pääosin ratkaistu.

– Saamamme palautteen perusteella paperipiste on tällä hetkellä vielä täynnä, mutta tyhjennys on tilattu mahdollisimman nopeasti, Hästbacka kertoo sähköpostitse.

Yhtiön ekopisteiden puristimista lähtee automaattisesti hälytys, kun puristimet ovat lähellä täyttymistä.

Jos puristimissa on vikaa, tekninen apu voi olla Lapissa hyvinkin kaukana. Aluepäällikkö Harri Patanan mukaan apu tulee todennäköisesti Rovaniemeltä. Kyseessä olevalle kierrätyspisteelle on Rovaniemeltä matkaa reilut 170 kilometriä.

Matkailu-Lapissa jäteongelmia

Lapissa on ollut jäteongelmia ilman teknisiä haasteitakin. Esimerkiksi Inarissa roskaamisongelman kanssa painittiin kesällä.

Eeva Lehto toteaa, että jäteongelma toistuu Ylläksellä usein sesonkiaikoina.

– Joko jäteastiat täyttyvät tai ihmiset eivät huomaa käyttää jätepuristinta, Lehto sanoo.

Jätteitä pinotaan todellisen laumailmiön seurauksena.

– Kun joku jättää nyssykän maahan, niin muutkin ajattelevat, että tähän voi jättää, Lehto kuvailee.

Suomen Pakkauskierrätys Ringillä on useampia kierrätyspisteitä tunturikeskuksissa. Ringin aluejohtaja Patana toteaa, että pääsääntöisesti ekopisteitä ja niiden puristimia osataan käyttää oikein. Yritys käyttää puristimia, koska ne ovat tehokkaita, ja niihin mahtuu paljon tavaraa. Patanan mukaan yksi puristin vastaa 20 pintasäiliötä.

– Poikkeustilanteet eivät anna kenellekään lupaa sotkea ympäristöä, Patana toteaa.

Jaa.
Exit mobile version