Esa Karpoff, 68, yllätti nuoremmat kilpailijat ja voitti Alone Suomi -kilpailun vaativissa erämaaolosuhteissa. Karpoff lahjoitti neljäsosan palkintorahoistaan Ukrainan lapsille.
Utsjokelainen eläkeläismies Esa Karpoff osoitti, että ikä on vain numero, kun hän päihitti nuorempansa MTV3:n Alone Suomi 2025 -kilpailussa. 35 päivää Inarin karuissa metsissä sinnitelleen Karpoffin palkintopussin pohjalle kilahti mukavat 20 000 euroa.
– Olihan se itsellekin yllätys, koska en minä ole ainoa kova jätkä maailmassa. Enkä ole se kovinkaan, että niitä on paljon muitakin, sanoo 68-vuotias Karpoff vaatimattomasti.
Kilpailussa oli mukana kahdeksan osallistujaa ympäri Suomen. Ideana on, että pitää pärjätä yksin luonnossa ilman mitään yhteyksiä ulkomaailmaan ja syötävä piti löytää itse parin sadan metrin säteeltä.
– Minulla oli sitä järvenrantaa 250 metriä ja sisämaahan päin 300 metriä. Siitä louhikosta se oli revittävä kaikki syötävä, vaikka ei siellä juuri mitään ollut, kuvailee Karpoff olosuhteitaan.
Haastavat olosuhteet vaativat hyvää mielikuvitusta
Kokeneellekin eränkävijälle kilpailun olosuhteet olivat paikoitellen erittäin haastavia, esimerkiksi hyvän suojan rakentaminen ja kalaverkkojen saaminen järveen ilman venettä vaativat luovuutta. Pieniltä kolhuilta ja vastoinkäymisiltäkään ei Karpoff välttynyt.
Vastoinkäymiset vaihtuivat kuitenkin iloon, kun kesken kuvausten Karpoffin oma koira yllätti isäntänsä. Koiran perässä paikalle saapui myös Karpoffin poika Mihkkal onnittelemaan isäänsä tuoreeltaan kilpailun voitosta.
– Se oli todella vaikuttava hetki. Ja kyllä se varmaan jää minun muistiin koko loppuiäksi, ettei siinä ilman kyyneltä selvitty, muistelee Karpoff.
Hän antaa kiitosta myös muille kilpailuun osallistuneille.
– Jotkut lähtivät soitellen sotaan ja pärjäsivät hyvin, täysi kunnioitus niille kanssakilpailijoille.
Voittorahat hyvään tarkoitukseen
Alone Suomi -kilpailu kuvattiin jo vuosi sitten, joten Karpoff on ehtinyt jo käyttää 20 000 euron palkintorahan.
Neljäsosan voitostaan hän lahjoitti Ukrainan sodasta kärsiville lapsille. Esa Karpoff on itse Petsamon siirtolaisten jälkeläinen: hänen vanhempansa joutuivat jättämään kotinsa Petsamossa toisessa maailmansodassa, Moskovan välirauhan vuoksi. Siksi hän ymmärtää, millaisia ylisukupolvisia traumoja sota voi aiheuttaa.
– Se oli minun motiivi siellä, ilman sitä en olisi ehkä selvinnyt niin pitkälle. Heillä ei ole sitä hätänappia jota painaa, mikä minulla oli siellä. He ovat oikeasti alone siellä ilman mitään apua, jos ei me auteta.
Koko kylä juhlii sankaria
Utsjoella aiotaan järjestää isot juhlat Karpoffin voiton kunniaksi tiistaina 11. marraskuuta. Tilaisuudessa näytetään parhaita paloja kilpailusta ja kuullaan myös Esa Karpoffin ajatuksia kilpailusta.
Kyläläisille voitto ei tullut yllätyksenä – heillä oli suuri luotto siihen, että oman kylän poika pärjää.
– Tiesin jo heti kun ohjelma alkoi, että Esa voittaa. Hän on tottunut kulkemaan luonnossa, sanoo Pentti Paadar.
Myös Maria Sofia Aikio arveli, että Karpoff voittaa, koska muut tuntuivat olevan kokemattomampia eränkävijöitä.
– Eiväthän kaupunkilaiset ole tottuneet kulkemaan luonnossa. Tämän perän ihminen taas tuntee luonnon perin pohjin.
Utsjoelle muutama vuosi sitten muuttanut Milla Kivilevo ei ole seurannut Alone Suomi -ohjelmaa televisiosta, mutta luki Karpoffin voitosta iltapäivälehdistä.
– Olin iloinen, mutta en yhtään yllättynyt. Luonnossa kulkeminenhan on Esalle arkipäivää.



