perjantai, 4 lokakuun

Hakijana on suomalainen yrityslainoittajayhtiö Vauraus. Yhtiöllä on tällä hetkellä maksuviiveitä 111 000 euroa.

Sanna Kähkönen,

Ville Kinnunen,

Heikki Rönty

Sotkamolaista videotuotantoyhtiö Black Lion Picturesia haetaan konkurssiin.

Hakijana on suomalainen yrityslainoittajayhtiö Vauraus. Hakemus on tullut Kainuun käräjäoikeuteen 2. lokakuuta.

Yhtiöllä on luottotietorekisterin 2. lokakuuta päivätyn tiedon mukaan avoimia maksuviiveitä yhteensä 111 004,30 euroa.

Kyse on yhdestä velasta, joka on erääntynyt 17.5.2024.

Yrittäjä, elokuvatuottana Miika J. Norvanto kiistää konkurssihakemuksen perusteet.

Hän sanoo, että saatava on riidanalainen, ja oikeus tutkii, ovatko velkojan vaatimukset aitoja vai eivät.

Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen haki kesällä Black Lion Picturesia konkurssiin kahteen otteeseen, 4. ja 12. kesäkuuta 2024. Tuolloin konkurssihakemukset jäivät sillensä.

Black Lion Pictures Oy on erikoistunut kotimaisten independent-elokuvien tuottamiseen ja levittämiseen.

Yhtiö teki viime vuonna 300 091 euron liikevaihdon. Yhtiön viime vuoden liiketulos oli 18 160 euroa tappiollinen.

Black Lion Picturesin elokuva sai 2015 yleisösuosikki-Jussin.

Miika J. Norvanto suunnittelee Vuokattiin Kajawood-elokuvatuotantokeskusta.

Hänen mukaansa hanke on viivästynyt muun muassa korkeiden lainankorkojen ja rakentamiskustannusten vuoksi.

Juttua muokattu 3.10.2024 kello 13.08: Lisätty, että Norvanto kiistää hakemuksen perusteet.

Jaa.
Exit mobile version