Eduskuntaryhmien puheenjohtajista suurin osa kritisoi yhdysvaltalaisen miljardöörin Elon Muskin tapaa kommentoida Euroopan maiden sisäpolitiikkaa.
Musk arvostelee kirjoituksissaan X:ssä eurooppalaisia poliitikkoja ja tukee äärioikeistolaisia puolueita, esimerkiksi Saksan AfD-puoluetta. EU-komissio selvittää antaako Muskin omistama X epäreilua etua äärioikeistolle Saksan helmikuisissa parlamenttivaaleissa.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jani Mäkelän mielestä Muskin tai hänen omistamansa sosiaalisen median palvelun X:n toimintaan ei pidä puuttua.
– Jokaisella on oikeus ottaa kantaa politiikkaan. Monesti tuntuu olevan, että se rajoittaminen nousee keskusteluun silloin, kun joku on median tai vihervasemmiston mielestä vähän väärää mieltä. Koskaan kukaan ei ole kysynyt, pitäisikö vaikka George Sorosin tai Bill Gatesin kommentointia tai politiikkaan osallistumista rajoittaa, Mäkelä sanoo.
Miljardööri George Soros ja Ohjelmistoyhtiö Microsoftin perustaja Bill Gates ovat tunnettuja liberaalien poliittisten tavoitteiden tukemisesta ja muun muassa ilmastotoimien rahoittamisesta.
Soros on juutalainen ja äärioikeisto on levittänyt häneen liittyviä antisemitistisiä salaliittoteorioita. Bill Gates on joutunut koronaan liittyvien salaliittoteorioiden kohteeksi.
Myös Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo ajattelee, että Muskia tai hänen omistamaansa X-palvelua ei pidä pyrkiä rajoittamaan.
– EU on täysin pihalla sosiaalisen median ilmiöistä ja kehityksestä. Takamatka on vuosien mittainen eikä edes verotukseen ole vielä löydetty malleja. Ihmiset itse päättävät mitä some-palveluita käyttävät, Harkimo kommentoi.
Sitran kansainvälisen toiminnan johtaja Kristo Lehtonen kertoi eilen Ylelle, että EU:n digipalveluasetus (DSA) antaa EU:lle hyvät mahdollisuudet puuttua digijättien toimintaan. EU voi vaatia X:ltä selontekoa siitä, miten näkyvyys sen alustalla määräytyy.
Ongelmallista valta-aseman käyttöä?
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma ei pidä Muskin kommentteja vastuullisina, koska hän saattaa olla mukana pian virkaan astuvan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kabinetissa.
– En oikein pidä siitä, millä tavalla Musk puuttuu Euroopan maiden sisäisiin asioihin. Toisaalta sananvapaus koskee häntä siinä missä kaikkia muitakin ihmisiä.
Kauma on huolissaan pysyykö EU-tasoinen lainsäädäntö mukana kehityksessä, kun disinformaatio ja tekoälyn mahdollistama sisältö leviää sosiaalisessa mediassa. Hän arvioi, että some-yhtiö Metan päätös luopua faktantarkistuksesta voi muuttaa ihmisten sosiaalisen median käyttöä merkittävästi.
RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson pitää Muskin kirjoituksia ongelmallisina kahdesta syystä: koska Musk on hyvin lähellä Yhdysvaltojen hallintoa, ja koska hän maailman rikkaimpana ihmisenä omistaa some-alustan, jota käyttää.
– Musk pystyy mitä ilmeisimmin myös muokkaamaan itse omistamansa alustan algoritmeja, eli mitkä viestit näkyvät ja minkä tyyppiset sanomat saavat eniten näkyvyyttä, Andersson pohtii.
Suurten some-alustojen kuten X:n ja TikTokin toimintaa pitää hänen mielestään tarkastella EU-tasolla.
Hallituspuolue kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman toivoo, että Elon Musk harkitsisi tarkasti mitä julkaisee. Hän ei kuitenkaan pidä Muskin kommentointia täysin poikkeuksellisena.
– Tähän tapahtuu päivittäin eri maissa, että kommentoidaan hyvin herkästi toisten maiden politiikkaa ja poliitikkoja. Se nähtiin USA:n presidentinvaalien alla, että osa porukasta haukkui Bidenia ja toiset Trumpia, että ei me täällä Euroopassakaan kovin kilttejä olla oltu, Östman sanoo.
Some-alustojen valtaa rajoitettava
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen toivoo, että EU-komissio suojelee tehtävänsä mukaisesti EU-maiden etua ja demokratiaa, mihin kuuluu tarvittaessa EU:n ulkopuolisten suuryhtiöiden toimintaan puuttuminen.
Hän arvioi, että äänestäjät eivät hyväksy Muskin puuttumista muiden maiden asioihin.
– Emme me täällä Euroopassa ole hyväksyneet ääriajattelua, kommunismia, kun se meitä aikanaan uhkasi, emmekä me nytkään hyväksy tämän tyyppistä ääriajatteluun yllyttämistä, Tuppurainen sanoo.
Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen arvioi, että EU:n pitäisi tarkkaan pohtia miten X ja sen kaltaiset some-alustat saataisiin suitsimaan vihapuhetta ja täysin perättömien väitteiden levittämistä. Hän pitää merkittävänä, että Musk tukee toimijoita, jotka pyrkivät kumoamaan vallitsevaa demokraattista yhteiskuntajärjestystä.
– Euroopalla on hyvin selvät omat arvot, jotka rakentuvat demokratian, ihmisoikeuksien ja vapauden varaan. Niitä pitää puolustaa kaikissa tilanteissa myös silloin, kun se voi olla välillä poliittisesti vähän epämukavaa, ja siitä saattaa joku Euroopan ulkopuolella hermostua, Tynkkynen sanoo.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen pitää Elon Muskin toimintaa poikkeuksellisena.
– Tuntuisi oudolta, että joku ulkomainen autonvalmistaja ottaisi Suomessa kantaa, että äänestäkää demareita ei keskustaa tai toisinpäin. En pidä sitä hyvänä asiana.
Kurvisen mielestä kaikkien some-alustojen ja digijättien vallan rajoittaminen olisi tarpeen, koska niiden kautta on mahdollisuus vaikuttaa jopa vaalien tuloksiin.
– Brexit-kansanäänestys on ehkä se tunnetuin tunnetuin esimerkki, että aggressiivisella tarkasti kohdennetulla profiloidulla mainonnalla vaikutettiin voimakkaasti voimakkaasti Britanniassa, Kurvinen toteaa.
Yllyttämistä ja disinformaatiota
Tuppurainen, Kurvinen ja Tynkkynen toteavat, että Elon Muskilla on sananvapaus tietenkin siinä missä kenellä tahansa, mutta korostavat, että Muskin kaltaiselta vallankäyttäjältä on lupa toivoa vastuullisuutta.
– Nämä Muskin kannanotoissa on yllyttäminen ääriliikkeiden toimintaa ja tuen osoitus kumouksellisille poliittisille ajatuksille ja liikkeille. Sen vuoksi niitä ei voi palkita erinomaisena sananvapauden ilmentyminä, Tuppurainen sanoo.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen toteaa, että EU-lainsäädäntö sääntelee jo nykyisin sosiaalista mediaa, mutta Musk osoittaa avointa piittaamattomuutta sitä kohtaan. EU:n olisi Pekosen mukaan puututtava voimakkaasti kaikkiin sellaisiin alustoihin, jotka sallivat disinformaation, vihapuheen ja epäreilun vaalivaikuttamisen. Myös X on hänen mukaansa saatava tältä osin kuriin.
– Muskilla on oikeus kommentoida Euroopan asioita, mutta on huolestuttavaa, että hän levittää disinformaatiota ja jopa vaatii demokraattisesti valittuja johtajia vangittavaksi, Pekonen kommentoi.
Hänen mielestään pitäisi myös puuttua yhteiskunnallisen vallan keskittymiseen miljardööreille.
Muskin kirjoitusten seuraukset huolestuttavat
Muskin kirjoittelun seuraukset voivat ryhmäjohtajien mukaan olla huolestuttavia.
– Muskilla on paljon seuraajia. Hän on rikkain henkilö koko maailmassa. Tietenkin hänen kommenteillaan saattaa olla iso vaikutus mielipideilmastoon ja pörssikursseihin ja vaalien alla laajemmin siihen miten ihmiset äänestävät, Kauma sanoo.
– Kyllähän Donald Trumpillekin voi olla ongelma, jos hänen hallinnossaan on tällainen kaveri, joka soosaa ja sekaantuu liittolaisten vaaleihin, Kurvinen pohtii.
– Jos Musk valjastaa X:n palvelemaan äärioikeiston tavoitteita muun muassa manipuloimalla näkyvyyttä, vaikutus voi olla iso ja demokratialle haitallinen, Pekonen toteaa.