Elämään kuuluvia vastoinkäymisiä sekä hankalia tunteita ja ajatuksia on alettu pitää ongelmina, kirjoittaa Kujala.
Emilia Kujalapsykoterapeutti, sosiaalipsykologi
– Miten menee?
– Ahdistaa ihan vitusti kaikki.
Havahdun ajatuksistani kahden nuoren keskusteluun lähijunassa. Oman sukupolveni edustajat ja sitä vanhemmat olisivat kenties vastanneet samaan kysymykseen ”ihan hyvin”.
En jaksa uskoa väitteisiin siitä, että nuoriso olisi pilalla. Samaa toitotetaan jokaisen sukupolven kohdalla, mutta syyt turmeltumiseen vaihtuvat kuin trendit vaatetuksessa.
Yksi asia näyttää silti muuttuneen: Nykynuoret puhuvat mielenterveyteen liittyvistä asioista avoimemmin kuin me entiset nuoret. Se näkyy myös arkipäiväistyneessä ahdistuspuheessa.
2020-luvulla ahdistuksesta näyttää tulleen ihmiskunnan vallitseva olotila. Myös tilastot puoltavat tätä havaintoa. Masennuksen lisäksi ahdistuneisuushäiriöt ovat yleisimpiä mielenterveyden pulmia työikäisillä suomalaisilla.
Myös nuorten ahdistuneisuus on ollut kasvussa viime vuosina, eikä pandemian päättyminen ole helpottanut tilannetta. Vuoden 2023 kouluterveyskyselyssä hieman yli joka viides 8.–9.-luokkalainen (22 prosenttia) kertoi kokevansa kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta. Sukupuolten väliset erot ovat suuria: tytöistä ahdistuneita oli liki 35 prosenttia, kun taas pojista alle 10 prosenttia.
Nämä luvut ovat saaneet minut epäilemään paljon toisteltua väitettä siitä, että valtaosa nuorista voi hyvin. Pahoinvointi ei aina näy ulospäin.
Psykoterapeuttina olen kallistunut ajattelemaan, että ahdistus kertoo siitä, että ihmisen mieli toimii aivan normaalisti.
Kaikki ahdistuneisuus ei kuitenkaan ole merkki ahdistuneisuushäiriöstä. Ahdistus on luonnollinen ja jopa tarpeellinen elämään kuuluva asia. Ongelma siitä tulee vasta pitkään jatkuessaan. Tämän sanominen ääneen tulkitaan kuitenkin kovin usein vähättelyksi.
Vähättelykeskustelu siirtää huomion pois olennaisesta asiasta: Elämään kuuluvan ahdistuksen välttely voi itse asiassa johtaa ahdistuneisuushäiriöihin ja ylläpitää niitä.
Ahdistus ei ole oikeastaan tunne, vaan olotila. Se on sekoitus usein epämiellyttäviltä tuntuvia ajatuksia, tunteita ja kehollisia tuntemuksia – ja lähes pakottavaa tarvetta hankkiutua niistä eroon.
Ahdistuksen hallintaan tähtäävä mielenterveyspuhe saattaa jopa pahentaa ahdistusta. Siinä ahdistus saatetaan leimataan möröksi, joka on nujerrettava, jos mielii elää onnellisena ja menestyä elämässä.
Sosiaalinen media pursuaakin vinkkivitosia, hengitysharjoituksia ja mielenhallintatekniikoita, joiden luvataan karkottavan epämukavan olon. Jotkut näistä metodeista ovat ihan toimivia, ainakin lyhyellä tähtäimellä.
Mikään tieteellinen tai epätieteellinen kikka ei kuitenkaan pidemmän päälle tuota lopputulosta, jota monet toivovat: ahdistus ei koskaan täysin poistu elämästä. Eräs sarkasmiin taipuvainen kollegani on jopa sanonut, että ahdistuksen määrä on vakio, mutta syyt sen taustalla vain vaihtelevat.
Keinot hallita ahdistusta tuottavat sitä usein lisää, koska niitä ohjaa ahdistuksen pelko.
Ahdistusta voivat voimistaa myös kenties voimauttaviksi tarkoitetut tarinat siitä, miten jutun päähenkilö selätti ahdistuksen ja kertoo nyt sinullekin, miten helposti ja nopeasti se käy.
Ahdistus on kaveri, joka yrittää kiinnittää huomiotamme uhkiin. Se siis yrittää auttaa meitä selviämään kaoottisessa ja muuttuvassa maailmassa.
Monet ahdistusta potevat arvelevat, että heissä on jotain vikaa.
Psykoterapeuttina olen kallistunut ajattelemaan, että ahdistus kertoo itse asiassa siitä, että ihmisen mieli toimii aivan normaalisti.
Ahdistus on kaveri, joka yrittää kiinnittää huomiotamme uhkiin. Se siis yrittää auttaa meitä selviämään kaoottisessa ja muuttuvassa maailmassa.
Minun mieleni on kuin yliherkkä palovaroitin. Se varoittaa minua milloin mistäkin, kohonneesta sydämen sykkeestä, epämääräisestä tunteesta, etten ole saanut elämässäni tarpeeksi aikaan, kovista ja yllättävistä äänistä ja katseesta, joka ei voi tarkoittaa mitään muuta kuin sitä, että toinen ihminen ei pidä minusta.
Pakko-oireinen häiriö taas on opettanut minulle, millaista on, kun ahdistus iskee päälle niin voimakkaasti, ettei hyvällä tahdollakaan pysty toimimaan järkevästi. Tieto siitä, että kaikki on hyvin ei kumoa tunnetta siitä, että jokin saattaa olla pahasti pielessä.
Omalla kohdallani ja terapiatyössä opettavaisimpia eivät ole olleet tilanteet, joissa ahdistus on onnistuttu karkottamaan. Hyödyllisintä on ollut huomata, että ahdistuksen kanssa voi ja kannattaa tehdä asioita.
Emilia Kujala
Kirjoittaja on ajoittain ahdistunut ja maailman menosta huolestunut psykoterapeutti ja yhteiskuntatieteilijä.
