Arvioiden mukaan satoja tuhansia syyrialaisia on kuollut vuodesta 2011 lähtien, jolloin Bashar al-Assadiin kohdistuneiden protestien vastatoimet paisuivat täysimittaiseksi sodaksi.
Syyriassa sijaitsevat joukkohaudat ovat paljastaneet valtiojohtoisen kuoleman koneiston, sanoo entinen Yhdysvaltain sotarikosten suurlähettiläs Stephen Rapp.
Rapp vieraili tiistaina kahdella joukkohaudalla Qutayfahin ja Najhan kaupungeissa lähellä maan pääkaupunkia Damaskosta.
– Emme ole nähneet mitään tällaista sitten natsien aikojen, Rapp sanoi uutistoimisto Reutersille.
Hän on toiminut syyttäjänä Ruandan ja Sierra Leonen sotarikostuomioistuimissa. Tällä hetkellä Rapp työskentelee Syyriassa YK:n alaisen International, Impartial and Independent Mechanismin (IIIM) kanssa dokumentoimassa sotarikostodisteita sekä auttaa valmistautumaan mahdollisiin oikeudenkäynteihin.
IIIM perustettiin keräämään, säilyttämään ja analysoimaan todisteita vakavista kansainvälisistä rikoksista, jotka on tehty Syyriassa vuodesta 2011 lähtien.
Assadin sukua syytetty jo vuosikymmeniä teloituksista
– Tuhannet ihmiset työskentelivät tässä tappokoneistossa. He olivat salaisen poliisin edustajia, jotka nappasivat ihmisiä kaduilta, vanginvartijoita ja kuulustelijoita, jotka nälkiinnyttivät ja kiduttivat heidät kuoliaaksi sekä kuorma-autojen ja puskutraktorien kuljettajia, jotka piilottivat heidän ruumiinsa, Rapp sanoi.
Arvioiden mukaan satoja tuhansia syyrialaisia on kuollut vuodesta 2011 lähtien, jolloin Bashar al-Assadiin kohdistuneiden protestien vastatoimet paisuivat täysimittaiseksi sodaksi.
Syyriaa vuodesta 1970 hallinnutta Assadin sukua on jo vuosikymmeniä syytetty esimerkiksi joukkoteloituksista ja kemiallisten aseiden käytöstä Syyrian kansaa vastaan.
Moskovaan paennut Assad on toistuvasti kiistänyt, että hänen hallituksensa olisi syyllistynyt ihmisoikeusloukkauksiin. Hän on kuvannut arvostelijansa ääriliikkeiksi.
Pelkästään Qutayfahin joukkohaudassa arvioidaan olevan jopa yli 100 000 ruumista.