tiistai, 22 lokakuun

Keskipohjalaiset voivat tehdä nyt verkon kautta ehdotuksia rahan suuntaamisesta. Mitä tahansa ei silti voi ehdottaa, vaan ideoille on tietyt kriteerit.

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue kokeilee ensimmäisenä hyvinvointialueena osallistuvaa budjetointia.

Yhä useampi kunta aktivoi myös kuntalaisiaan osallistuvalla budjetoinnilla. Kunnissa hankkeisiin varatut rahat vaihtelevat miljoonista muutamiin tuhansiin euroihin.

Nyt Soiten aluehallitus on myöntänyt keskipohjalaisten käsiin 100 000 euroa.

Alueen asukkailla on nyt mahdollisuus ehdottaa ideaa tai toivetta, mihin rahat käytetään.

Määrärahalla on edistettävä alueen asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia. Myös sote- ja pelastuspalveluiden kehittämisen on oltava idean keskiössä.

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran mukaan muilla hyvinvointialueilla osallistuvaa budjetointia ei ole kokeiltu, kertoo osallisuus- ja asiakkuuspäällikkö Jussi Salminen.

– Tämä on vallan siirtoa alueen asukkaille: he voivat nyt vaikuttaa talousarviosuunnitteluun. Muut hyvinvointialueet ovat kuulemma tulossa vasta perässä, kertoo Salminen.

100 000 euroa on Salmisen mukaan sopiva summa.

– Se tuo vaikuttavuutta. Pienemmällä summalla tunne olisi varmasti ollut toinen, hän arvelee.

Ehdotuksille tiettyjä vaatimuksia

Kriteerinä on, että idean on kuuluttava Soiten tehtävään hyvinvointialueena eli terveyspalvelujen tarjoamiseen.

Ehdotuksen pitää olla myös hyvinvointialueen arvojen ja strategian mukainen, eikä se saa olla lainvastainen. Esimerkiksi palvelujen digitaalistumista vastaan sotiva ehdotus ei menisi läpi.

Osallistuvasta budjetoinnista ei voi tukea järjestön tai yhdistyksen toimintaa.

Alueen asukkaat voivat tehdä ehdotuksia verkon kautta 6. marraskuuta asti. Aluehallitus valitsee kymmenen kohdetta äänestykseen.

Eniten ääniä saaneista ideoista aluehallitus valitsee toteutukseen menevät joulukuussa. Ideat toteutetaan ensi vuoden aikana.

Jaa.
Exit mobile version