tiistai, 22 lokakuun

Rikokseen osallisina on vangittuna kolme henkilöä, joiden osalta asia on siirretty syyteharkintaan.

Keskusrikospoliisi tutkii epäiltyä murhan yritystä Ahvenanmaalla, tiedottaa Lounais-Suomen poliisi. Tutkintaa tehdään yhteistyössä Ahvenanmaan poliisin kanssa.

Tiedotteen mukaan epäillyt suunnittelivat yhden henkilön surmaamista Maarianhaminassa lokakuussa 2023. Ahvenanmaalle myös matkustettiin toteuttamaan teko.

Poliisi ei kerro tiedotteessa, matkustivatko kaikki epäillyt Ahvenanmaalle.

Tekoväline, luvaton käsiase, on saatu poliisin haltuun.

– Murhan yrityksenä asiaa tutkitaan vakaan harkinnan vuoksi. Eli tekoon liittyy suunnittelua ja varustautumista, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Matti Airaksinen Keskusrikospoliisista tiedotteessa.

Poliisi kertoo päässeensä tekijöiden jäljille alkuvuodesta 2024. Rikokseen osallisina on vangittuna kolme henkilöä, joiden osalta asia on siirretty syyteharkintaan.

Syytteitä käsitellään Ahvenanmaan käräjäoikeudessa ja syytteet tulee nostaa 21. marraskuuta mennessä.

Poliisi ei ole tavoittanut kaikkia, joita epäillään teon suunnitteluun osallistumisesta. Keskusrikospoliisi jatkaa esitutkintaa edelleen.

Jaa.
Exit mobile version