maanantai, 8 heinäkuun

Visayanpartasikaa tavataan luonnossa enää kahdella saarella maailmassa.

Englantilaiseen Whipsnaden eläintarhaan on syntynyt kolme erittäin uhanalaisen visayanpartasian porsasta. Eläintarha tiedotti asiasta sivuillaan keskiviikkona.

Laji tunnetaan myös nimellä cebunsika.

Porsaiden emo Tessa kantoi niitä eläintarhan mukaan kolme kuukautta, kolme viikkoa ja kolme päivää. Niistä kaksi on naaraita ja yksi on uros. Porsaat syntyivät kesäkuussa.

Kansainvälisen lajiliiton mukaan visayanpartasikaa tavataan enää kahdella Visayasin saariryhmän saarella Filippiineillä. Visayanpartasika on luokitukseltaan äärimmäisen uhanalainen laji.

Porsaiden turkki on oranssihtava ja siinä on ruskeita raitoja, jotka auttavat ympäristöön sulautumisessa. Aikuistuttuaan niiden turkki muuttuu harmaaksi. Karjun tunnistaa sen turkin irokeesimäisestä päällysosasta.

Lajia uhkaavat elinympäristön tuhoutuminen ja kutistuminen, metsästäminen, taudit ja loiset sekä risteytyminen kesysikojen kanssa.

Visayanpartasiat ovat Whipsnaden eläintarhan mukaan tärkeitä elinympäristönsä ekosysteemille, sillä ne kuopivat sorkillaan maata ja näin ilmastavat maaperää. Ne myös kuljettavat ja istuttavat siemeniä maaperään ulosteensa mukana.

Whipsnaden eläintarha on osa Zoological Society of Londonia, joka on englantilainen eläintieteen seura.

Aiheesta on uutisoinut myös BBC.

Jaa.
Exit mobile version