Liikaa byrokratia, vastuut, vaatimukset ja paineet – eikä välttämättä kovin paljoa lisää liksaa.
Maaria Parry työskentelee ELY-keskusten valtakunnallisessa ilmastoyksikössä johtavana ilmastoasiantuntijana. Hänen uransa on ollut monipuolinen, ja siihen on kuulunut tehtäviä niin Suomessa kuin ulkomailla YK:n organisaatioissa.
Välillä Parry kokeili esihenkilötehtäviä, mutta hän päätti palata asiantuntijatyöhön.
Parry siirtyi aiemmassa työssään esihenkilötehtäviin, kun hänen yksikkönsä päällikkö vaihtoi tehtäväkierron kautta uuteen rooliin. Parry toimi reilun vuoden päällikkönä. Kokemus kuitenkin vahvisti hänen käsityksensä siitä, että asiantuntijatyö on hänen kutsumuksensa.
– Huomasin, että olen mustasukkainen sijaiselleni, joka pääsi tekemään kiinnostavia substanssitehtäviä, kun itse jouduin keskittymään hallintoon, Parry kertoo.
Hänen esihenkilövuotensa osui koronapandemiaan, mikä toi mukanaan lisähaasteita. Etätyöskentely toi esiin uusia vaatimuksia, kuten henkilöstön hyvinvoinnin tukemista etäyhteyksien välityksellä.
– Tunsin ylpeyttä yksikkömme asiantuntijoiden työn edistämisestä, mutta hallinnolliset tehtävät ja vastuu henkilöstön hyvinvoinnista kuormittivat, hän sanoo.
Asiantuntijana saa johtaa asioita, eikä tarvitse käyttää aikaa henkilöstöhallintoon
Maaria Parry koki, ettei hänellä ollut riittäviä valmiuksia henkilöstöjohtamiseen ja että hallinnolliset tehtävät eivät kiehtoneet häntä samalla tavalla kuin asiantuntijatyö. Hän päätti jättää päällikkötehtävän ja palata asiantuntijarooliin.
Myös palkkaus vaikutti päätökseen. Keskijohdon esihenkilötehtävissä palkanlisäys ei kompensoinut työn lisäkuormitusta.
Parry ei näe, että uralla eteneminen olisi sidottu esihenkilötehtäviin. Asiantuntijat voivat kasvaa ja kehittyä omassa roolissaan.
– Pidän siitä, että voin johtaa projekteja ja prosesseja, mutta minun ei tarvitse johtaa ihmisiä, hän sanoo.
– Oman työn merkityksellisyys on minulle tärkeämpää kuin status tai hierarkinen eteneminen, Parry summaa.
Puolet ei halua pomoksi
Parry on yksi monista. Tuore Suomen nuorkauppakamarien johtajuusbarometri kertoo, että 49 prosenttia suomalaisista ei halua johtajiksi. Siis tulevaisuudessa johtoasemassa työskentelyä pitää epähoukuttelevana lähes puolet suomalaisista. Johtavaan asemaan ei haluta vastuun, vaatimusten ja suorituspaineiden takia.
Noin kolmasosa pitää johtavaa asemaa houkuttelevana. Johtajuudessa kiinnostaa erityisesti palkkatason parantaminen, paremman työelämän luominen ja oman osaamisen hyödyntäminen johtajana.
Videolla Maaria Parry, Anna-Liisa Merisaari ja Timo Halttula kertovat, miksi asiantuntijatyö tuntuu pomohommia houkuttelevammalta.
Muuttuva työelämä lisää paineita
Työnohjaaja ja työyhteisökehittäjä Anna-Liisa Merisaari, on huomannut työssään, että moni esihenkilö haikailee asiantuntijaksi.
Hänen mukaansa työelämän nykyhaasteet, kuten jatkuva kiire, epäselvät odotukset ja työnhallinnan puute, vievät ihmisiä pois johtamisen polulta.
Työelämässä avustavia tehtäviä on karsittu, ja moni niistä on siirtynyt asiantuntijoiden vastuulle, Merisaari näkee.
– Tämä lisää valtavasti pienien ja hajanaisten tehtävien määrää jo perusasiantuntijankin työpöydällä – puhumattakaan johtajista, joilla on hoidettavanaan sekä asioiden että ihmisten johtaminen, usein vielä omien erityisasiantuntijatehtäviensä ohella.
Esihenkilötyössä yhdistyvät asiantuntijatehtävät, henkilöstön johtaminen ja hallinnolliset velvoitteet, mikä voi aiheuttaa tunteen hallinnan puutteesta. Lisäksi avustavia tehtäviä on vähennetty, jolloin arkiset rutiinit, kuten erilaisten järjestelmien käyttö ja lomakkeiden täyttäminen, kasaantuvat asiantuntijoille ja esihenkilöille.
– Ihmiset haluaisivat johtaa ihmisiä ja auttaa heitä, mutta aikaa siihen ei jää, kun kalenteri täyttyy muista velvoitteista, Merisaari kertoo.
Työelämän muutos on Merisaaren mukaan ollut nopeaa, ja organisaatiot elävät jatkuvassa uudistuksen tilassa. Tämä luo työntekijöille epäselvyyttä ja vaikeuttaa hallinnan tunnetta. Hän huomauttaa, että hyvää työtä palkitaan usein lisätyöllä, mikä voi johtaa loputtomaan tehokkuuden tavoitteluun.
– Jos ei tiedä, mikä riittää, voiko mikään ikinä riittää? Merisaari pohtii.
Miksi johtajuus ei houkuttele?
Merisaaren mukaan nykyään työntekijät arvostavat entistä enemmän omaa aikaansa ja hakevat merkityksellisyyttä muualta kuin statuksesta. Myös epävarmat maailmantilanteet ja työelämän muutokset vaikuttavat päätöksiin.
– Johtaakseen muita pitäisi uskoa tulevaisuuteen ja siihen, että on jotain, mitä kohti kannattaa johtaa, hän toteaa. Tämä voi olla vaikeaa, kun ympäristö on epävarma ja tulevaisuus huolestuttaa.
Monet työntekijät kaipaavat selkeyttä niin tehtävänkuviinsa kuin työelämän rakenteisiin. Merisaaren mukaan johtamistehtävissä selkeyttä ei aina löydy, sillä johtajan on usein itse rakennettava työnsä suunta laajan tehtäväkentän keskellä. Tämä voi ajaa ihmisiä etsimään yksinkertaisempia ja selkeämpiä työtehtäviä.
Myyntipäällikkö Timo Halttula: Työelämässä pitää löytää oma polkunsa
Timo Halttula, 55, työskentelee nykyisin myyntipäällikkönä asiantuntijaorganisaatiossa.
Halttula päätti hänkin luopua esihenkilön tehtävistä. Ne veivät hänen mukaansa liikaa aikaa ja energiaa hallinnollisiin rutiineihin. Halttula koki, että hänen vahvuutensa ja intohimonsa pääsivät paremmin esille asiantuntijatyössä ilman alaisvastuuta.
Halttula aloitti uransa laman aikana 1990-luvulla, jolloin työpaikkoja oli vaikea löytää. Hän nousi nopeasti esimiestehtäviin ja eteni vuosien varrella aluepäällikön ja liiketoimintajohtajan tehtäviin.
2000-luvun puolivälissä hän irtautui aiemmasta työpaikastaan ja pysähtyi miettimään, mitä haluaa uraltaan. Lopulta hän päätti, ettei esihenkilötyö enää ollut hänelle sopivaa.
Päätökseen vaikuttivat esihenkilörooliin liittyvät hallinnolliset tehtävät, kuten kehityskeskustelut ja henkilöstöhallinnon rutiinit, jotka eivät olleet hänen mielestään kiinnostavia.
Toisaalta myös elämän ruuhkavuodet, alaikäiset lapset ja halu vapaa-aikaan vaikuttivat päätökseen.
Nykyisessä työssään Halttula kokee tekevänsä merkityksellistä työtä asiakkaiden kanssa.
Halttula haluaa rohkaista muita miettimään omaa työrooliaan ja tekemään valintoja, jotka tukevat heidän vahvuuksiaan ja elämäntilannettaan.
– Työelämässä on tärkeää löytää polku, joka sopii itselle – eikä pelkästään seurata uratikkaita ylöspäin.
