Espoo Cateringin käyttämässä pakastemaississa on todettu listeriaa, yhtiö kertoo Wilma-viestissä.
Espoon kouluissa, päiväkodeissa ja lounasravintoloissa aterioita tarjoava Espoo Catering varoittaa listeriaepäilystä.
Yhtiö on saanut keskiviikkona illalla tavarantoimittajaltaan ilmoituksen, että heidän toimittamassaan pakastemaississa on todettu listeriaa, Espoo Catering kertoo Wilma-viestissä.
Yhtiön mukaan listeria tuhoutuu kuumennettaessa ja tartuntavaara ruuan välityksellä on pieni. Espoo Catering ei myöskään tarjoa maissia kuumentamattomana, yhtiö painottaa. Yhtään listeriatapausta ei ole yhtiön tietoon tullut.
Varotoimenpiteenä yhtiö on asettanut kyseisen pakastemaissierän tuotteet käyttökieltoon. Lisäksi tuotteet, jotka ovat mahdollisesti olleet kosketuksissa maissituotteisiin, on poistettu ja keittiöt, joissa maissia on käsitelty, puhdistetaan.
Nämä ovat varotoimenpiteitä, sillä listeria voi säilyä pinnoilla, yhtiö kertoo tiedotteessa.
Maissia on tarjottu 16. marraskuuta mausteisessa kanakeitossa, 26. marraskuuta Korean broileriwokissa ja eilen keskiviikkona 3. joulukuuta tuhdissa papukeitossa.
Yhtiö pyytää osoittamaan kysymykset ja kertomaan tautiepäilyistä Espoon seudun ympäristöterveyden elintarvikevalvontaan.
Listerioosi voi olla vaarallinen riskiryhmille
Eläviä listeriabakteereita sisältävän elintarvikkeen syöminen voi aiheuttaa listerioosiksi kutsutun sairauden. Se voi aiheuttaa vatsakipuja, pahoinvointia, kuumetta sekä lihaskipuja ja päänsärkyä. Tauti voi olla myös oireeton.
Riskiryhmillä listerioosi voi ilmetä vaikeana yleisinfektiona tai aivokalvontulehduksena ja olla hengenvaarallinen.
Riskiryhmiin kuuluvat raskaana olevat, vastasyntyneet, iäkkäät sekä henkilöt, joilla on sairauden tai lääkityksen vuoksi heikentynyt vastustuskyky.
Suomessa listerioosiin sairastuu vuosittain 40–90 henkilöä.
Elintarvikkeen kuumentaminen 72 asteeseen tuhoaa bakteerin, Ruokavirasto kertoo.



