keskiviikko, 26 maaliskuun

Noin puolitoista vuotta käytössä ollut silta oli rakenteiltaan puutteellinen käyttötarkoitukseensa eikä esimerkiksi sen kuormankantokyky vastannut vaatimuksia, poliisi kertoo.

  • Ville Lappalainen
  • Anni Kavander

Espoon Tapiolassa toukokuussa 2023 tapahtunut siltaonnettomuus siirtyy syyteharkintaan, kertoo poliisi.

Poliisi epäilee useiden ihmisten huolimattomuuden olleen onnettomuuden taustalla.

Poliisi epäilee rikoksesta kahdeksaa ihmistä, joihin lukeutuu sekä sillan rakentaneen yrityksen edustajia että Espoon kaupungin edustajia.

Kahta ihmistä epäillään tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Rikosnimikkeinä tutkinnassa ovat törkeä vammantuottamus ja vaaran aiheuttaminen.

Poliisi korostaa, että syytä epäillä -kynnys on matala. Tämä tarkoittaa, että vaikka tutkinnan perusteella epäillyt ovat saattaneet syyllistyä rikokseen, asia kuitenkin selviää vasta oikeudessa.

Poliisin mukaan kyse on monen tekijän yhteisvaikutuksesta, ja tahallisuutta tapauksessa ei epäillä.

Onnettomuus tapahtui toukokuussa 2023. Siltarakennelmaa oli aikeissa ylittää 44 ihmistä. Kun silta romahti, 24 ihmistä putosi alas noin viiden metrin matkan. Heistä 23 oli alaikäisiä peruskoululaisia ja yksi opettaja.

Kukaan osallisista ei ollut onnettomuuden seurauksena hengenvaarassa, mutta tapahtuneesta aiheutui eriasteisia fyysisiä ja psyykkisiä vammoja.

Tutkinta kesti pitkään

Poliisi selvitti teknisessä tutkinnassaan muun muassa sitä, millaiset rakenteet sillassa oli ja mistä kohtaa se oli pettänyt.

– Kuulemisia jatkettiin pitkään, sillä tilanteessa vaarassa olleita oli yhteensä 38 ihmistä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Matti Högman.

Lisäksi poliisi kuuli silminnäkijöitä ja esimerkiksi Espoon kaupungin henkilöstöä.

Aikaa tutkinnassa kului siihen, että metallirakenteisen ja vaneripohjaisen siltarakennelman yksityiskohtaiset tekniset ominaisuudet selvitettiin huolellisesti. Poliisia selvityksessä avustivat keskusrikospoliisin rikostekninen laboratorio ja ulkopuoliset alan asiantuntijat.

Poliisin mukaan on syytä epäillä, että onnettomuuden taustalla on useiden henkilöiden huolimattomuus. Noin puolitoista vuotta käytössä ollut silta oli rakenteiltaan puutteellinen käyttötarkoitukseensa eikä esimerkiksi sen kuormankantokyky vastannut vaatimuksia, poliisi kertoo.

Tutkinnan perusteella kävi myös ilmi, että kyseisen väliaikaisen siltarakennelman valvonta ei kuulu virallisesti millekään taholle. Asiassa korostuu se, että kyse oli väliaikaiseen käyttöön pystytetystä rakennelmasta.

Jaa.
Exit mobile version