keskiviikko, 26 maaliskuun

Suomen vienti Yhdysvaltoihin vastasi viime vuonna 11 prosenttia maamme kokonaisviennistä.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tuoreiden laskelmien mukaan Suomen bruttokansantuote voisi laskea 0,5–1,6 prosenttia, jos kaikki Yhdysvaltojen esittämät tullikorotukset toteutuvat.

Suurin osa Suomen viennistä Yhdysvaltoihin on tavaravientiä, joka on nyt kaavailtujen uusien tullien kohteena. Yhdysvallat on uhannut jopa 25 prosentin tullikorotuksilla, jotka koskisivat kaikkia EU:sta tuotuja tavaroita. Jos Euroopan unioni ottaa käyttöön vastatoimet, ne tulisi Etlan mukaan ulottaa koskemaan tavaroiden lisäksi palveluita, sillä Yhdysvaltojen tuonti EU-alueelle koostuu pääosin palveluista.

Suomen vienti Yhdysvaltoihin vastasi viime vuonna 11 prosenttia maamme kokonaisviennistä. Suurin osa tästä, liki 60 prosenttia, koostui tavaraviennistä, johon Yhdysvaltojen kaavailemat tullit kohdistuisivat merkittävästi. Suomen tärkeimpiä vientitavaroita ovat muun muassa koneet ja laitteet, farmaseuttiset tuotteet, kojeet ja mittarit sekä paperi ja sellu. Suomen tuonti Yhdysvalloista koostuu sen sijaan enimmäkseen palveluista (59 %).

– On jo nyt selvää, että presidentti Trumpin useaan otteeseen mainitsemien tullien vaikutukset iskisivät lujaa Suomen talouteen. Jos huomioitaisiin nykyisten laskelmien lisäksi vielä Suomen epäsuora vienti Yhdysvaltoihin, vaikutukset voisivat olla vieläkin suuremmat. Lisäksi kauppasodan uhan nostattamasta epävarmuudesta on aiheutumassa muitakin vaikutuksia, kuten investointien lykkäämisiä, Etlan Yhdysvaltojen tullit iskisivät kipeästi Suomen talouteen -muistion laatinut tutkimusjohtaja Jyrki Ali-Yrkkö toteaa.

Jaa.
Exit mobile version