keskiviikko, 4 joulukuun

Tuoreen sopimuksen mukaan siirtymäaikaa jatketaan ensi vuoden loppuun saakka.

Eurooppa-neuvosto ja EU:n parlamentti ovat päässeet sopuun EU:n metsäkatoasetuksen siirtymäajasta, Eurooppa-neuvosto tiedottaa. Nyt tehdyllä väliaikaisella sopimuksella asetuksen siirtymäaikaa jatketaan vuodella. Sekä neuvoston että parlamentin täytyy vielä vahvistaa sopimus. Varsinaisia sisällöllisiä muutoksia metsäkatoasetukseen ei Eurooppa-neuvoston mukaan tehty.

Lisäaikaa siirtymään ehdotti EU-komissio unionin jäsenmaiden, kolmansien maiden ja kaupallisten toimijoiden esittämien huolien vuoksi. Alkuperäistä siirtymäaikaa pidettiin liian lyhyenä, ja neuvoston mukaan lisäajan tarkoituksena on auttaa yrityksiä ympäri maailmaa noudattamaan asetuksen ehtoja sujuvasti alusta asti.

Metsäkatoasetus on ollut voimassa jo viime vuoden kesäkuusta lähtien, ja siirtymäajan piti alkujaan kestää tämän vuoden loppuun. Tuoreen päätöksen mukaan siirtymäaika päättyy vasta joulukuun 30. päivä ensi vuonna.

Metsäkatoasetuksen tavoitteena on se, etteivät EU:ssa kulutetut tuotteet aiheuta metsäkatoa tai metsien tilan heikkenemistä.

Juttua muokattu 4.12.2024 klo 00:57: Täydennetty kauttaaltaan.

Jaa.
Exit mobile version