Aiemmin vain eläimillä esiintynyt mutakuume on alkanut levitä ihmisten välillä.
Euroopassa on mahdollisesti syntynyt uusi seksitauti, kertovat kansainväliset terveysasiantuntijat.
Niin sanottu mutakuume aiheuttaa hilseileviä ihovaurioita, paukamia ja märkärakkuloita. Niitä voi ilmaantua eri puolille kehoa.
Taudin lääketieteellinen nimi on dermatofiloosi.
Aiemmin sitä on tavattu pääasiassa eläimillä, kuten hevosilla ja lehmillä. Eläimillä tautia kutsutaan Suomessa myös kuraruveksi. Satunnaiset ihmistartunnat on yhdistetty eläinkontaktiin kuten ratsastamiseen.
Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus ECDC:n mukaan ihmistartuntoja esiintyy nyt lähinnä miehillä, jotka ovat käyneet homosaunoissa Ranskassa, Espanjassa, Saksassa ja Ruotsissa. Tartunnat ovat tapahtuneet seksin välityksellä tai muunlaisessa läheisessä ihokontaktissa.
Lisäksi tautia on tavattu Norjassa taistelulajien harrastajilla.
ECDC:n mukaan 70 ihmistä oli saanut dermatofiloositartunnan kesäkuun puoliväliin mennessä.
Syytä paniikkiin ei tässä vaiheessa ole, koska tautiryppäät ovat olleet paikallisia ja verrattain pieniä. Sairastuneet ovat parantuneet tavallisilla antibiooteilla.
Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella. Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostitse osoitteeseen [email protected]. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.

