Euroopan taloudessa on kuumenemisen merkkejä.
Tällä viikolla tuli kaksi tähän liittyvää isoa uutista.
Tiistaina Saksan liittopäivät hyväksyi noin tuhannen miljardin euron investointipaketin, jolla maa aikoo kohentaa puolustustaan, väyliä ja edistää vihreää siirtymää.
Keskiviikkona Euroopan komissio julkisti puolustuksen valkoisen kirjan. EU haluaa, että jäsenmaat käyttävät 650 miljardia euroa puolustukseensa, ja tarjoaa samaan tarkoitukseen 150 miljardia euroa halpaa lainarahaa.
Euroopan talouteen on luvassa melkoinen raharuiske, jos edes osa suunnitelmista toteutuu. Se tarkoittaa mahdollisuuksia myös suomalaisille piensijoittajille.
Mutta minkälaisia?
1. Jos Saksa palaa johtajaksi, sen imussa menestyy moni muukin
Sillä, että Saksa sallii joustoja velkajarruunsa ja ottaa enemmän velkaa, on ainakin vipuvaikutusta myös muihin maihin.
– Saksa on ollut Euroopan suurista maista melkeinpä ainoa, joka on pitänyt tiukkaa talouslinjaa. Kun he nyt alkavat höllentää sitä, varmasti moni muukin tulkitsee niin että budjettia voi venyttää, OP:n pääanalyytikko Antti Saari sanoo.
Ilmassa on henkeä ostaa enemmän eurooppalaista. Pörssikurssit Euroopassa ovat olleet jo kuukausia nousujohteiset. Osakkeiden arvostustasot ovat silti vasta pitkän aikavälin keskimääräisen tason tuntumassa.
– Millään tavalla kalliina eurooppalaisia osakkeita ei voi vielä pitää, Saari jatkaa.
Jos Saksa palaa EU:n suunnannäyttäjäksi ja saa aikaan talouden imun, se vetää mukanaan muitakin maita ja yrityksiä – myös suomalaisia vientiyhtiöitä.
– Tällaisilla isoilla investointiprojekteilla on tapana, että hyödyt niistä valuvat laajemmalle alueelle. Suomi olisi tässä varmasti hyötyjien joukossa, sanoo S-Pankin sijoitusjohtaja Mika Leskinen.
2. Euroopan teollisuus hyötyy laajasti
Mitkä toimialat nyt vetävät?
Kaiken keskiössä on puolustusteollisuus, mutta siihen ja esimerkiksi väyliin tehtävät investoinnit säteilevät useille muillekin toimialoille.
– Jos esimerkiksi Saksassa on puhuttu isoista infraprojekteista, niin monet yritykset ovat rakentamassa niitä tai toimittavat välineitä, OP:n Antti Saari sanoo.
Merkit viittaavat siihen, että voisi olla Euroopan teollisuuden uuden nousun vuoro.
– Materiaalinvalmistajat, kuten metalli- ja konepajateollisuus, ovat pääpiirteissään kohtuullisesti hinnoiteltuja ja tulevat ainakin jotain kautta näistä investoinneista hyötymään.
Ilmastonmuutos on jäänyt sodan jalkoihin, mutta tarpeita riittää.
– Perusfundamentit eivät ole hävinneet yhtään mihinkään. Ilmastonmuutos on yhä ratkaistavana, S-Pankin Mika Leskinen sanoo ja jatkaa:
– Vaikka Yhdysvalloissa vihreästä siirtymästä on tehty melkein kirosana, muualla kuten Euroopassa ja Kiinassa halutaan yhä sijoittaa tulevaisuuteen. Näen ilmastonmuutoksen ratkaisut edelleen kantavina teemoina.
3. Eurooppa-buumi ei ole ainoa totuus
Yhdysvaltojen osakemarkkinat ovat presidentti Donald Trumpin toisella kaudella heiluneet kovemmin kuin aikoihin. Mutta heiluvanakin Yhdysvallat on edelleen maailmantalouden dynamo.
– Kannattaa muistaa, että Yhdysvallat vastaa yli puolta globaaleista osakemarkkinoista, OP:n Saari sanoo.
Vaikka Euroopan markkinoilla tapahtuisikin rahakkaita liikkeitä, sijoituksia kannattaa hajauttaa.
– Ei kannata olla yhden markkina-alueen kuten Suomen tai Euroopan varassa, vaikka Euroopan suhteellinen asema näyttääkin nyt huomattavan paljon positiivisemmalta kuin vaikka vuosi sitten, S-Pankin Leskinen sanoo.
4. Vieläkö ehtii mukaan vuolemaan rahaa puolustusyhtiöistä?
On selvää, että monella eurooppalaisella puolustusalan yrityksellä on edessään kissanpäivät.
Tilauksia sataa, kun maat paikkaavat kilvan heikkouksiaan ja ostavat aseita ja ammuksia varastoon. Jos EU saa yhteishankinnat käyntiin, luvassa voi olla jättikauppoja.
Vieläkö buumiin ehtii mukaan?
– Kannattaa vähän alkaa jo katsoa arvostuskertoimia. Ne voivat olla paikoin ylikuumentuneet, Saari sanoo.
Hän varoittaa säntäämästä lyhytkestoisten trendien perään. Sellaisia voi mahtua puolustusteollisuuteenkin. Kun jokin yhtiö nousee vauhdilla, moni juoksee sen luo – mutta on usein silloin jo myöhässä.
Politiikasta juontuvat tarpeet ovat eri asia kuin pitkäjänteinen yritystoiminta, Saari muistuttaa.
– Pitkällä aikavälillä yhtiöiden menestyksen ratkaisevat yleensä aivan muut asiat kuin poliittiset tekijät.
Voit keskustella aiheesta. Keskustelu on avoinna 23.3. kello 23 saakka.