Mielipide-erot puoluekannoittain ovat suuret. Eniten vastustajia löytyy perussuomalaisista.
Lähes puolet suomalaisista vastustaa EU:n yhteistä velanottoa, ilmenee Elinkeinoelämän valtuuskunnan teettämästä kyselystä.
Vastanneista alle viidennes katsoi, että Suomen ei tulisi asettua vastustamaan lisävelan ottamista EU:lle. Arvo- ja asennetutkimuksesta käy ilmi, että erot puoluekannoittain ovat suuria.
Yhteisvelkaa vastustetaan eniten perussuomalaisten keskuudessa. Vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajien joukossa vain harva toivoo Suomen vastustavan yhteisvelkahanketta.
Kysymys tarpeesta kasvattaa EU:n rahoitusta Euroopan vahvan aseman turvaamiseksi on suomalaisille vaikea. Kolme kymmenestä katsoi, että EU:n rahoitusta tulisi lisätä, mutta yhtä moni oli toista mieltä. Yli 40 prosenttia ei ottanut asiaan kantaa.
Taloustutkimuksen toteuttamaan kyselyyn vastasi reilut 2 000 ihmistä. Virhemarginaali on 2–3 prosenttiyksikköä suuntaansa.