Myös ajokeli on tiistaina huono lähes koko maassa.
Lumipyry ja voimakas tuuli vaikuttavat tänään tiistaina lentoliikenteeseen.
Finnairin viestintäpäällikkö Suvi Aaltosen mukaan huonon sään vuoksi yhtiön lennot saattavat tänään myöhästyä tai peruuntua. Finnairin aamun lennot Tallinnaan ja Kuopioon peruttiin sään vuoksi. Toistaiseksi muita lentoja ei ole sään takia peruttu.
Lisäksi kaksi lentoa peruuntui tältä päivältä Finnarin liikennelentäjien varallaolokiellon vuoksi. Toinen perutuista lennoista suuntautui Malagaan, toinen Manchesteriin.
Aaltosen mukaan varallaolokiellon vuoksi myös muita lentoja voi tänään peruuntua.
Aaltonen kehottaa ihmisiä seuraamaan oman lentonsa tilannetta. Lentokentälle saapumiseen kannattaa varata riittävästi aikaa, ja kentälle kannattaa saapua hyvissä ajoin mahdollisten ruuhkien vuoksi.
Ajokeli kehno ympäri maata
Ajokeli on tänään huono lähes koko maassa, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.
Lumipyry ja voimakas tuuli pöllyttävät lunta heikentäen näkyvyyttä, minkä lisäksi sään lauhtuminen tekee tienpinnat liukkaiksi.
Lunta sataa aamulla maan eteläosassa. Päivän aikana lumisateet liikkuvat kohti pohjoista.
Mahdollisesti vaarallisen ajokelin varoitus on tänään voimassa maa-alueilla etelästä noin Kemin ja Tornion korkeudelle saakka. Merialueilla on voimassa kovan tuulen varoitus.
Myös jalankulkijoiden kannattaa olla varovaisia. Jos lumen sijasta sataa jäätävää vettä, voi se liukastuttaa tienpintoja entisestään.
Lämpötilaerot ovat tiistaina suuria. Etelässä liikutaan muutaman asteen verran plussan puolella, kun taas Lapissa pakkasta voi olla likemmäs 30 astetta. Kaikkein kylmintä on Lapin eteläosissa.
Ylen sääennusteet ja sadetutka
Päivitetty 7.1. klo 8.24: Lisätty juttuun Finnairin viestintäpäällikkö Suvi Aaltosen kommentit ja tiedot peruuntuneista lennoista.