Sivusaaliina troolattujen lohien määrä voi olla yli kaksinkertainen lailliseen lohikiintiöön verrattuna.
Kaupallisen troolikalastuksen sivusaaliit voivat olla syy Itämeren lohen vähenemiseen, kertoo ruotsalainen urheilukalastuslehti Fiskejournalen. Lehden tiedot perustuvat LIFE (Low Impact Fishers Of Europe) -järjestön laskelmiin.
Pahimmassa tapauksessa troolareiden sivusaaliina saamien lohien määrä voi olla kaksinkertainen verrattuna niiden laillisen kiintiön määrään. Esimerkiksi Ruotsin ja Suomen lohikiintiö on 45 000 lohta eli yhteensä 90 000. Life:n julkaisemat luvut osoittavat, että sivusaaliiksi voi joutua jopa 100 000 lohta.
Sivusaaliiksi jäävien lohien määrä voi olla laskelmia suurempi tai pienempi
Life- järjestön julkaisemien laskelmien ongelmana on se, että ne on tehty tieteellisen troolauksen perusteella. Tieteelliset troolarit eivät kalasta samoilla alueilla ja samoina aikoina kuin kaupalliset kalastusalukset, jotka troolaavat pääasiassa kalajauhon tuotantoon.
Tämä tarkoittaa sitä, että arvioitu lohen sivusaaliin määrä voi olla suurempi tai pienempi kuin arvioitu 100 000.
Life:ssa työskentelevän rannikkokalastaja Christian Tsangaridesin mukaan lohikiintiöiden laskeminen on vaikeaa, jos ei tiedetä tarkkaan, kuinka paljon lohta sivusaaliina tulee.
eDNA voi auttaa
Tsangaridesin mielestä kalastusaluksilla tehtävien pistokokeiden ja kameravalvonnan lisäksi pitäisi tehdä eDNA -tarkastuksia. Tällä tavalla tutkimuksiin riittäisi vesinäyte troolarin vesisäiliöstä. Näytteen avulla voitaisiin selvittää, onko alus pyytänyt lohia ja siinä tapauksessa alus voitaisiin siirtää alueelle, jossa on pienempi todennäköisyys pyydystää lohta sivusaaliina.
Tanskan teknillisen yliopiston tutkijoiden mukaan tekniikka on valmis testauksen aloittamista varten. Ruotsin meri- ja vesiviranomaisen kalastusvalvontaosaston johtaja Ellinor Rutgerssonin mielestä keskustelu uudesta testauksesta on kiinnostava, mutta ei ajankohtainen juuri nyt.



