torstai, 27 maaliskuun

Valtio haluaa edelleen tarjota ydinvoimalle eritysasemaa.

– Suomi haluaa olla nyt ja tulevaisuudessa puhtaan energian suurvalta, sanoo energiakysymyksistä vastaava ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (Kok.)

Fortum kertoi tänään kaksi vuotta kestäneestä selvityksestään uuden ydinvoiman kannattavuudesta. Selvityksessä päädyttiin siihen, että suuren ydinvoimalan rakentaminen ei ole mahdollista ilman yhteistyökumppaneita ja valtion tukea.

Hänen mukaansa hallitus suhtautuu positiivisesti energiatuotannon lisäämisen ja haluaa, että ydinvoima pysyy mukana energiavalikoimassa.

Asiaa ei haluta jättää energiamarkkinoiden varaan.

– Investointipäätöksiä ei välttämättä synny, jollei valtio pysty vähentämään riskiä investoinnille. Tämä on se keskeinen kysymys, kun puhutaan isoista ydinvoimainvestoinneista.

Valtion tuki ydinvoimalle ei tarkoita todennäköisesti suoraa rahallista tukea, mutta mahdollisesti kuitenkin taloudellista sitoutumista. Käytännössä tuki voisi olla esimerkiksi takauksia monivuotiselle suurhankkeelle.

Sitoutumisen rahallista arvoa Multala ei halua arvioida, sillä ydinvoiman mahdollinen tukeminen on vielä selvitysvaiheessa.

Arvostelua herättänyt hintaputki yhä mukana

Multalan edeltäjän, Kai Mykkäsen (Kok.) esittelemä ydinvoimalle tarjottava takuuhinta eli hintaputki on myös edelleen mukana selvitystyössä, vaikka ajatus on herättänyt voimakasta arvostelua energia-alallakin.

Multalan johdolla työ- ja elinkeinoministeriössä jatketaan kevään ajan selvityksiä siitä, mitkä olisivat parhaita ja mahdollisia tapoja tukea uuden ydinvoiman rakentamista.

Hintaputken perusajatuksena on taata ydinvoimalle vähimmäishinta tilanteessa, jossa hinta sähkömarkkinoilla painuisi vaikkapa nollaan tai allekin. Käytännössä lisäkulut tulisivat sähkön kuluttajille.

Tuuli- ja aurinkovoiman osuuden kasvaminen Suomen energiatuotannossa on johtanut hintojen voimakkaaseen vaihteluun. Hallituksen ajatuksena on ydinvoimalla turvata vakaampaa hintaa ja siten houkutella uusia teollisuusinvestointeja.

Tutkija kritisoi ydinvoimatukea

Valtion puuttuminen energiamarkkinoiden toimintaan herättää myös arvostelua.

Energiamarkkinatutkija, työelämäprofessori Iivo Vehviläinen kritisoi suunnitelmia antaa tukea yhdelle energiamuodolle.

Jos sähköntuotantoa halutaan välttämättä tukea ja tasata sähkön hinnan vaihtelua, tehokkaampi ja halvempi ratkaisu löytyisi markkinoilta.

– Tässä kiinnitettäisiin etukäteen sekä teknologia että yritys. Sen sijaan voisimme miettiä, mitä tarvitaan ja hakea eri tahoilta vaihtoehtoisia ratkaisuja.

Vehviläinen toteaa, että suoraan ydinvoimalle sorvattava tuki ensinnäkin vähentäisi kilpailua ja syrjäyttäisi markkinoilta muuta tuotantoa. Samalla vähenevät kannustimet uusien teknologioiden kehittämiseen, sähkön varastoinnin innovointiin ja hintajouston lisäämiseen eli siihen, että sähkön kulutusta vähennetään kalliiden hintojen aikaan.

– Jos markkinoille lisätään tarjontaa keinotekoisesti, markkinoille jää vähemmän rahaa jakoon muille.

Juuri Fortumille – eli sähkötuotannon jätille – räätälöitävä tuki puolestaan keskittäisi markkinaa entisestään ja vähentäisi kilpailua. Se tuo sähkön hintaan nousupaineita.

Vehviläinen lisää, että valtiolla on markkinatoimijoita vähemmän osaamista investointikohteiden valitsemisessa. Kun investoinnit valitaan markkinoiden sijaan poliitikkojen päätöksellä, parhaiden teknologioiden lisäksi yhtälöön tulee mukaan lobbausvoima.

– Kyseessä on sitten herkästi jonkinnäköinen kauneuskilpailu. Tai se, kenellä on parhaat yhteydet poliitikkoihin.

Tutkija: Miksi teolliset investoinnit edellyttäisivät juuri ydinvoimaa?

Hallitus perustelee mahdollista ydinvoiman tukemista teollisuusinvestointien houkuttelulla ja arvioilla, joiden mukaan sähkönkäyttö kaksinkertaistuu kymmenessä vuodessa.

Vehviläinen epäilee puheita, joiden mukaan investointien kannalta ratkaisevaa olisi saada juuri ydinvoiman tuomaa tasaista sähköntuotantoa.

Hän toteaa, että vaikka Suomeen päätettäisiin rakentaa ydinvoimala, sen käyttöönottoa jouduttaisiin odottamaan ainakin yli kymmenen vuotta. Siihen mennessä Suomeen tulevien teollisten investointien pitäisi siis joka tapauksessa olla sellaisia, jotka pärjäävät ilman ydinvoimaa. Niiden pitäisi siis syntyä markkinaehtoisesti.

– Jos sähkömarkkinoiden ratkaisuilla pärjätään siihen asti, miksi emme käyttäisi niitä samoja ratkaisuja siitä eteenpäin?

Ratkaisut voivat koskea esimerkiksi muuta energiantuotantoa, sähkövarastoja tai sähkönkäytön ajoituksen optimointia.

Vehviläinen kehottaa myös pohtimaan, kuinka monet teollisista investoinneista todellisuudessa edellyttävät tasaista sähkön tarjontaa. Hän ottaa esimerkiksi datakeskukset ja kaukolämpöverkkoihin suunnitellut sähkökattilat. Molemmat voivat vähentää sähkönkulutustaan sujuvasti vähemmän tarjonnan tunteina.

Tällaisten teollisten investointien voittamisessa ratkaisevinta pitäisi olla se, että tarjolla on keskihinnaltaan halpaa päästötöntä energia. Sitä Suomesta löytyy.

Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä kritisoi ydinvoiman tukemista aiemmin:

Muokattu 24.3. 19.06: Lisätty: Ydinvoiman mahdollinen tukeminen on vielä selvitysvaiheessa.

Jaa.
Exit mobile version