perjantai, 5 joulukuun

Financial Times -lehden mukaan EU harkitsee etanolin luokittelemista vaaralliseksi aineeksi, joka lisää syöpäriskiä.

EU harkitsee etanolin luokittelemista vaaralliseksi aineeksi, joka lisää syöpäriskiä, kertoo brittilehti The Financial Times (FT).

Luokitus käytännössä kieltäisi monet sairaaloissa käytettävät käsidesit ja puhdistusaineet.

Alkoholiin perustuvat puhdistusaineet ovat EU:ssa hyväksytty turvallisiksi, ja ne ovat olleet Maailman terveysjärjestön (WHO) välttämättömien lääkkeiden listalla 1990-luvulta lähtien.

Kuitenkin Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) yhden työryhmän sisäinen suositus 10. lokakuuta määritteli etanolin myrkylliseksi aineeksi, joka lisää syövän ja raskauskomplikaatioiden riskiä.

Työryhmä suosittaa etanolin korvaamista puhdistus- ja muissa tuotteissa.

Virasto kokoontuu marraskuun lopulla päättämään, tulisiko etanoli luokitella ihmisille haitalliseksi. Lopullisen päätöksen asiasta tekee Euroopan komissio kemikaaliviraston suosituksen pohjalta.

Etanol olisi erittäin vaikea korvata

Terveydenhuoltoala on varoittanut tällaisen luokituksen seurauksista.

– Vaikutus sairaaloihin olisi valtava, Alexandra Peters Geneven yliopistosta ja Clean Hospitals -verkostosta sanoo FT:lle.

Peters korostaa, että alkoholipohjaiset käsihuuhteet estävät vuosittain miljoonia infektioita maailmalla. Nämä infektiot tappavat enemmän ihmisiä kuin lukuisat taudit.

Etanolin vaihtoehtoja, kuten isopropanolia, Peters kuvaa vielä myrkyllisemmiksi. Saippuallakin korvaaminen on vaikeaa etenkin sairaalaoloissa, koska se vie enemmän aikaa.

Euroopan kemikaalivirasto kertoo, että jos sen asiantuntijakomitea päätyy siihen, että etanoli on karsinogeeninen, virasto suosittelee sen korvaamista.

Virasto korosti kuitenkin, että päätöstä ei ole vielä tehty.

Share.
Exit mobile version