The Financial Timesin mukaan Donald Trump on viestinyt eurooppalaisille liittolaisille haluavansa puolustusbudjettitavoitteen 5 prosenttiin BKT:sta.
Donald Trumpin lähimmät liittolaiset ovat kertoneet tammikuussa presidentiksi astuvan Trumpin aikovan jatkaa aseapua Ukrainalle, The Financial Times uutisoi.
Trumpilla on kuitenkin eurooppalaisille Nato-liittolaisille kova vaatimus: Trump haluaa Nato-maiden nostavan puolustusbudjettitavoitteensa nykyisestä 2 prosentista bruttokansantuotteesta 5 prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Tämä tarkoittaisi sitä, että monen Nato-maan pitäisi moninkertaistaa se rahamäärä, jonka se käyttää puolustuskuluihinsa.
FT sanoo lähteidensä olevan henkilöitä, jotka ovat ”perillä joulukuun aikana käydyistä keskusteluista”.
Osa FT:n lähteistä sanoo, että Trump tulee todennäköisesti tyytymään 3,5 prosentin puolustusbudjettitavoitteeseen.
Viime viikolla uutisoitiin, että Nato-maat ovat alustavasti neuvotelleet puolustusbudjettitavoitteen nostamisesta 3 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Trumpin vesitettykin vaatimus olisi siis aiottua tavoitetta isompi.
Jo pelkästään korotus 3 prosenttiin tarkoittaisi monelle eurooppalaiselle Nato-maalle suuria haasteita, kun Euroopan talous köhii. Tällä hetkellä Naton 32 jäsenmaasta vain 23 yltää edes nykyiseen 2 prosentin tavoitteeseen.
Esimerkiksi Suomi käyttää noin 2,4 prosenttia BKT:staan puolustuskuluihin. Euroopan kärjessä on Puola, joka käyttää jo nyt peräti 4 prosenttia BKT:staan puolustuskuluihin.
Häntäpäästä löytyvät esimerkiksi Slovenia ja Espanja, jotka käyttävät puolustuskuluihin noin 1,2 prosenttia BKT:staan.