torstai, 27 maaliskuun

Hamas-terroristijärjestön alaisuudessa toimivan Gazan terveysministeriön mukaan jo yli 50 000 ihmistä on kuollut Gazan sodassa.

Jo 50 021 ihmistä on kuollut Gazan sodassa, Hamas-terroristijärjestön alaisuudessa toimiva Gazan terveysministeriö kertoo.

Sota käynnistyi Hamasin tehtyä yli 1 200 ihmisen hengen vaatineen lokakuun 7. päivän terroristi-iskun Israeliin vuonna 2023.

Terrori-iskun jälkeen Israel aloitti Gazan kaistan pommittamisen ja teki myöhemmin maahyökkäyksen alueelle.

Gazan terveysministeriön väitettä ei voida varmistaa riippumattomista lähteistä, mutta myös Palestiinalaishallinnon alla toimiva Gazan siviilisuojeluvirasto kertoo sodan uhriluvun olevan nyt yli 50 000 henkeä.

YK näkee Gazan terveysministeriön uhriluvun olevan luotettava, kuten esimerkiksi monet kansainväliset avustusjärjestötkin. Israelin viranomaiset eivät pidä lukua luotettavana.

YK:n arvion mukaan merkittävä osa Israelin iskuissa kuolleista on naisia ja lapsia.

Israel estää medioiden pääsyn Gazaan

Israel estää ulkomaisten journalistien pääsyn Gazan kaistalle, joka vaikeuttaa medioiden mahdollisuuksia seurata sodan vaikutuksia.

Myös muut instituutiot seuraavat sodan tuhoja. Ruotsin Uppsalan yliopiston oman seurannan perusteella Gazan kaistalla kuoli varmistetusti ainakin 30 000 ihmistä vuoden 2023 lokakuun ja vuoden 2024 toukokuun välillä.

Gazan sodan intensiivisin vaihe päättyi, kun Israel ja Hamas saivat neuvoteltua aselevon tammikuussa. Nyt aselepo näyttää kuitenkin murtuneen, kun Israel on käynnistänyt uudelleen Gazan pommittamisen ja pienimittaisia maahyökkäyksiä.

Sunnuntaina Israelin asevoimat antoi tuoreeltaan evakuointimääräyksiä Gazan Rafahin kaupungin alueelle, jossa Israel sanoo hyökkäävänsä Hamasia vastaan.

Lähde: AFP

Jaa.
Exit mobile version