lauantai, 26 lokakuun

Kannatusmittauksia johtaa Georgialainen unelma -puolue, jonka linja myötäilee Venäjää.

Georgialaiset päättävät tänään maansa suunnasta parlamenttivaaleissa.

Kannatusmittauksia johtaa Georgialainen unelma -puolue, jonka linja myötäilee Venäjää. Georgialainen unelma on ollut hallitusvastuussa jo 12 vuotta, ja kannatusmittaukset ovat ennustaneet sille vajaan 40 prosentin kannatusta.

Koska puolue ei todennäköisesti saa muodostettua hallitusta yksin, avautuu tilaisuus myös Eurooppa-myönteiselle oppositiolle.

Georgiasta tuli EU:n ehdokasmaa viime vuoden joulukuussa, mutta maan poliittisen kehityksen seurauksena jäsenyysprosessi on ollut pysähdyksissä viime kesästä saakka.

Jaa.
Exit mobile version