lauantai, 6 joulukuun

Muiden yleisimmin käytettyjen erikoisalojen lääkärikäyntien hinnat ovat pysyneet ennallaan tai jopa halventuneet.

Yksityisellä gynekologilla käynnin hinnat ovat nousseet kymmenessä vuodessa yli 40 prosenttia. Se on kaksi kertaa niin paljon kuin yleinen hintatason nousu.

Kansaneläkelaitos korvaa gynekologikäynnin hinnasta 70 euroa. Senkin jälkeen asiakkaalle jää yhdestä käynnistä maksettavaa jopa parisataa euroa.

Yksityisellä gynekologilla käyvä nainen saa varautua maksamaan perusvastaanotosta keskimäärin 134 euroa. Lisäksi hintaan tulevat toimistomaksut ja mahdolliset tutkimukset.

Usein käytetyt lisätutkimukset, kuten ultraäänitutkimus tai laboratoriotestit, saattavat nostaa yhden käynnin hinnan helposti 300 euroon tai yli.

Kelan tutkimusyksikön ylilääkäri Riitta Luoto arvioi, että hintojen kallistumiseen on useita syitä.

– Asiakaskäyntien määrä on noin kymmenessä vuodessa laskenut kolmanneksella. Yksityisten gynekologien pitää saada tuottoja pienemmillä asiakasmäärillä.

Eri alueiden välillä kymmenien eurojen hintaerot

Alueelliset erot hinnoissa ovat suuria. Viime vuonna kalleinta oli käydä gynekologilla Pohjanmaalla ja halvinta Pohjois-Karjalassa.

Näiden alueiden keskimääräisessä käyntihinnassa on eroa lähes 40 euroa.

Tiedot käyvät ilmi Kansaneläkelaitoksen tutkimuksesta.

Kelan erikoistutkija Timo Hujanen arvioi, että julkisten palveluiden saatavuudessa olevat erot voivat selittää, miksi hinnat ovat joillakin alueilla muuta maata kalliimmat.

Vuosittaisista rutiinitarkastuksista luovuttu

Timo Hujasen mukaan gynekologiassa on viime vuosina tapahtunut suuria muutoksia, jotka voivat vaikuttaa asiakaskäyntien vähenemiseen.

Etenkin alle 45-vuotiaat naiset käyvät gynekologilla aiempaa harvemmin.

– Vuosittaisia tarkastuksia ei enää suositella terveille naisille. Varsinkaan nuorille naisille ei ole syntynyt rutiinia vuositarkastuksista.

Riitta Luoto muistuttaa, että gynekologilla on hyvä käydä jos on gynekologisia oireita tai vaivoja, jotka haittaavat toimintakykyä. Vuosittaisesta tarkastuskäynnistä ei ole erityistä hyötyä.

Nuorten naisten gynekologikäyntien vähenemistä voi selittää myös suurimmassa osassa Suomea käyttöön otettu maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille naisille.

Siihen liittyvät asiat hoidetaan perusterveydenhuollossa, jolloin tarvetta yksityisiin palveluihin ei ole.

Yksityiset ortopedikäynnit halventuneet

Gynekologikäyntien hintakehitys eroaa huomattavasti kahden muun yleisimmän yksityislääkäripalvelun hintakehityksestä.

Kelan mukaan yksityisellä silmälääkärillä käynnin hinnat ovat pysyneet lähes ennallaan vuodesta 2016 vuoteen 2024. Asiakasmäärät ovat hieman laskeneet, mutta eivät yhtä paljon kuin gynekologeilla.

Ortopedikäyntien hinnat ovat puolestaan halventuneet vuodesta 2016. Käyntien määrä on selvästi lisääntynyt.

Heikko taloustilanne voi vähentää gynekologikäyntejä entisestään

Yksityisellä gynekologilla käyntejä oli vuonna 2024 noin 300 000. Käyntimäärät laskivat myös julkisen puolen palveluissa, mutta vähemmän kuin yksityisellä.

Hintojen nousu voi entisestään vaikeuttaa pienituloisempien naisten mahdollisuutta käyttää yksityisten gynekologien palveluja.

Maksettujen Kela-korvausten perusteella tiedetään, että yksityislääkärien käynnit painottuvat jo nyt hyvätuloisille.

Ylilääkäri Riitta Luoto on huolissaan yleisen heikon taloustilanteen vaikutuksesta.

– Yksityisten ihmisten talous ei välttämättä nyt ole parhaalla tolalla. Siinä kokonaisuudessa montaa sataa euroa lähentelevä gynekologikäynti, voi olla se, josta säästetään.

Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella. Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostitse osoitteeseen tuomo.bjorksten@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.

Share.
Exit mobile version