sunnuntai, 6 lokakuun

Vihreät ja vasemmistoliitto äänestivät mietinnön hyväksymistä vastaan.

Elli Piirainen,

Salla Jantunen

Eduskunnan hallintovaliokunta sai mietintönsä niin sanotusta käännytyslaista valmiiksi.

Laki voi siis edetä eduskunnan täysistuntoon ja siitä saatetaan päästä äänestämään jo tällä viikolla.

Vihreät ja vasemmistoliitto äänestivät valiokunnassa mietinnön hyväksymistä vastaan.

– Se [mietintö] on erinomainen. Huomenna esittelen sen eduskunnalle. Mietintöön tehtiin toimenpiteitä, katsottiin kaikki tulokulmat, mitä valiokunta halusi, hallintovaliokunnan puheenjohtaja Mauri Peltokangas (ps.) kommentoi kokouksen jälkeen.

Kokonaisuus ratkaisee, hän kommentoi.

– Isoja muutoksia siinä mielessä ei tehty, kokonaisuus on koko ajan ollut se joka ratkaisee, hän muotoili.

Lailla on Peltokankaan mukaan myös perustuslakivaliokunnan ”tuplatsekkaus”, eli kaikki on hänen mukaansa kunnossa.

Avainasemassa lain etenemisen suhteen on ollut suurin oppositiopuolue SDP, joka on vaatinut muutoksia käännytyslakiin.

Muutoksia saatiin ainakin jossain määrin, sillä hallintovaliokunnan demarijäsenet äänestivät tänään mietinnön puolesta.

– Erityisesti muutokset tietyissä pykälissä vahvistavat rajavartijoiden ja rajamiesten oikeusturvaa. Laki on niiltäkin osin parantunut valiokuntakäsittelyssä, Eemeli Peltonen (sd.) kommentoi heti kokouksen jälkeen.

Peltonen uskoo, että SDP:n eduskuntaryhmä tulee tukemaan esitystä.

– Suomi on haastavassa tilanteessa. Meidän on pystyttävä torjumaan Venäjän törkeää painostamista ja uhkaa, jota olemme jo viime syksystä asti joutuneet todistamaan maamme itärajalla. Suomi tarvitsee tämän lain, Peltonen sanoi.

Hallintovaliokunta kokoontui käsittelemään hallituksen käännytyslakiesitystä maanantaina iltapäivällä. Kokouksen oli tarkoitus alkaa kello 16, mutta sitä siirrettiin kahdella tunnilla. Peltokankaan mukaan kyse oli teknisistä seikoista, eikä siirtämiseen liittynyt poliittista vääntöä.

Ainakin osa oppositiosta on esitystä vastaan

Vihreät ja vasemmistoliitto jättivät vastalauseen mietintöön. Vihreiden Sofia Virta sanoo, että lain eteneminen on pettymys.

– Kun perustuslakivaliokunnan 18 asiantuntijaa sanoivat, että tämä laki on niin suuressa ristiriidassa sekä meidän perustuslain että meitä sitovien kansainvälisten sopimusten ja velvoitteiden kanssa, että sellaista ei voida hyväksyä, niin minusta on pöyristyttävää, että sitä silti edistettiin, Virta sanoo.

Hänen mukaansa lain toimivuudesta ei ole myöskään takeita.

– Pääministeri (Petteri) Orpo on todennut, että lainvalmistelun tavoitteena oli, että lain pitää olla samaan aikaan sekä toimiva että hyväksyttävä, niin suoraan sanottuna tämä ei ole nyt kumpaakaan.

Virralla ei ole poikkipuolista sanottavaa valiokunnan puheenjohtajan Peltokankaan toiminnasta, mutta hän sanoo olevansa pettynyt sosialidemokraatteihin.

– Hehän tämän ovat mahdollistaneet ja heidän peliään ollaan seurattu viimeiset viikot. [..] Mitään sellaisia muutoksia tähän esitykseen ei ole tullut, joilla oltaisiin konkreettisesti poistettu ongelmia.

Laki etenee eduskunnassa

Valiokunnan oli saatava mietintönsä valmiiksi, ennen kuin koko eduskunta pääsee keskustelemaan laista ja äänestämään siitä.

Laki vaatii taakseen viiden kuudesosan enemmistön, koska sitä käsitellään kiireellisenä poikkeuslakina.

Valiokunnassa käsittely jatkui tänään, kun perustuslakivaliokunta sai annettua toisen lausuntonsa perjantaina. Uutta perustuslakivaliokunnan lausuntoa vaati SDP.

Lain tarkoituksena on pyrkiä torjumaan välineellistettyä maahantuloa Suomen itärajalla ja sen läheisyydessä.

Korjaus 8.7. klo 19.17: Mietinnöstä äänestetään eduskunnassa perjantaina, ei tiistaina, kuten jutussa aiemmin luki. Korjaus 8.7. klo 19.44: Mietinnöstä saatetaan äänestää perjantaina, jos eduskunta saa käytyä ensimmäisen käsittelyn täysistunnossa huomenna tiistaina.

Jaa.
Exit mobile version