perjantai, 10 tammikuun

18 vuotta vanhan henkirikoksen tutkinta siirtyi joulukuussa keskusrikos­poliisille. Alkuperäisessä esitutkinnassa jäi avoimeksi asioita, joihin haetaan nyt ratkaisua.

Jukka S. Lahden yli 18 vuotta vanha murha Ulvilassa on yksi tunnetuimmista ratkaisemattomista henkirikoksista Suomessa.

Moni asia on johtanut siihen, että murhaaja on yhä tuomitsematta.

Suoraa todistetta murhaajan henkilöllisyydestä ei ole ainakaan löydetty.

Nyt tapauksen kimppuun käy keskusrikospoliisi, joka otti murhan tutkittavakseen Lounais-Suomen poliisilta.

KRP aikoo aloittaa tutkimuksensa aivan alusta. Se tutkii siis sekä hovioikeuden kahdesti murhasyytteestä vapauttaman Anneli Auerin että ulkopuolisen tekijän mahdollista osuutta asiaan.

Tutkittavaa riittää, sillä Porista lähti kohti Vantaata pakettiautollinen esitutkintamateriaalia.

Mistä ruskeankirjavat tekokuidut olivat peräisin?

Valtavassa esitutkintamateriaalissa riittää arvoituksia.

Rikospaikalta löytyi runsaasti muun muassa ruskeankirjavia tekokuituja, joiden alkuperää poliisi ei ole pystynyt selvittämään.

Kuituja löytyi esimerkiksi uhrin kynnen alta ja vaatteista, rikospaikalta löydetystä fileerausveitsestä, sängystä ja vuodevaatteista sekä terassioven ulkopuolella olleesta tuolista ja siellä olleiden kurahanskojen päältä.

Kuitujen merkityksestä kiisteltiin eri oikeusasteissa, kun Anneli Aueria syytettiin miehensä murhasta. Puolustuksen mielestä kuidut osoittivat, että paikalla oli ollut ulkopuolinen tekijä. Syyttäjän mielestä kuituja löytyi sellaisista paikoista, että ne eivät olleet ulkopuolisen tekijän jättämiä.

Kuitujen alkuperän selviäminen toisi lisävalaistusta tutkintaan.

Poliisi sai myöhemmin moitteita muun muassa siitä, että koko surmataloa ei tutkittu kuitujen löytämiseksi.

Vastaavia kuituja etsittiin vielä vuosia teon jälkeen. Niitä ei löydetty kymmenistä näytteistä, joita otettiin Anneli Auerin Turun-asunnolta loppuvuonna 2011.

Keskusrikospoliisi yritti myös tuloksetta selvittää kuitujen arvoitusta tutkimalla 88 näytettä frotee- ja fleecepyyhkeistä sekä -kylpytakeista.

Huonon tuurin DNA-näyte

Murhan ulkopuolisen tekijän löytymisen avaimena pidettiin vuosia DNA-näytettä, joka löytyi surmapaikalta halosta.

Se johti noin 700 hengen massatestaamiseen Porin seudulla. Monet heistä työskentelivät uhrin kanssa samalla työpaikalla.

Heinäkuussa vuonna 2013 eli yli seitsemän vuotta henkirikoksen jälkeen selvisi, että halosta löydetty DNA-näyte kuuluikin KRP:n tutkijalle. Keskeisenä todisteena pidetyn löydön todistusarvo putosi nollaan.

Anneli Auerin asianajaja Juha Manner uskoo, että DNA-näytteen vuoksi moni lupaava tutkintalinja sulkeutui.

– Olen varma, että sieltä löytyisi uutta tutkittavaa.

Mannerin mukaan hänenkin tiedossaan on murhan tutkinnan kannalta kiinnostavia henkilöitä.

– Tämä DNA-näyte on aika ratkaisevalla tavalla määritellyt murhan tutkintaa. Jos sitä ei olisi ollut, niin voi olla, että oikea syyllinen olisi jo olemassa.

Asianajaja Juha Manner uskoo, että esimerkiksi henkilötodistelusta voi irrota tapauksen kannalta jotain uutta yli 18 vuoden jälkeenkin.

Veriset kengänjäljet ja murha-ase

Jukka S. Lahden murhapaikalta Ulvilan Tähtisentieltä ei löytynyt paljoa todisteita, jotka viittaavat ulkopuoliseen tekijään.

Lattialta ja terassilta löydettiin kuitenkin verisiä kengänjälkiä, jotka ovat syntyneet karkeakuvioisista talvikengistä.

Erikoiseksi tilanteen tekee se, että jälkien määrää tai tarkkaa kenkien kokoa ei ole pystytty määrittelemään. Rikospaikkatutkijan mukaan kaikki jäljet eivät edes näy kuvissa salamavalon käytön vuoksi.

Kengänjälkien arvoituksen ratkaisemiseksi poliisi etsi esitutkinnassa jälkiin sopivia jalkineita, mutta niitä ei koskaan löytynyt.

Syyttäjä väitti jälkiä lavastetuiksi. Hovioikeus kuittasi sen toteamalla, että niitä ei riittävällä varmuudella voi katsoa lavastetuiksi, vaikka mahdollisia epäselvyyksiä ja ristiriitaisuuksia olisikin.

Keskeinen todiste Ulvilan murhassa on murha-ase, jolla uhrille aiheutettiin kuolettavat päävammat. Kyse on ilmeisesti sorkkaraudasta. Toisin kuin surmapaikalta löytyneet muut tekovälineet eli halko ja fileerausveitsi, on sorkkarauta jäänyt kateisiin.

Runsaasti huomiota esitutkinnassa sai myös Anneli Auerin soittaman hätäkeskuspuhelun nauhoitteen analysointi.

Vuosien saatossa ainakin puolisen tusinaa äänialan ammattilaista on kuunnellut nauhoitteen. Sen laatua on paranneltu aina Yhdysvalloissa FBI:llä asti.

Nähtäväksi jää, voisiko nykymetodein nauhoitteesta saada irti vielä jotain uutta.

8.1. klo 13.15 Tarkennettu tietoa verisiin kengänjälkiin liittyneestä etsinnästä.

Jaa.
Exit mobile version