perjantai, 25 lokakuun

Hämeenlinnan Asunnot oy:n mukaan vuokran alennuksilla tavoitellaan asuntojen korkeampaa käyttöastetta.

Hämeenlinnassa osassa kaupungin vuokra-asunnoista vuokra laskee ensi vuonna. Hämeenlinnan Asunnot oy:n mukaan vuokra laskee parissa kymmenessä kohteessa. Kohteita on kaikkiaan noin 110.

Hämeenlinnan Asuntojen toimitusjohtajan Tuukka Tuomalan mukaan syynä vuokran alennuksiin on se, että asuntoja viruu tyhjillään.

– Suurin syy on se, että yritämme saada käyttöastetta kohotettua. Olemme aiemminkin muutamissa kohteissa laskeneet vuokria ja siitä on saatu ihan hyviä kokemuksia. Käyttöasteet ovat nousseet ja sitä kautta olemme saaneet vuokratuottoja.

Tällä hetkellä Hämeenlinnan Asunnoilla on tyhjillään reilusti yli sata huoneistoa. Useimpien ongelmana on esteettömyyden puute tai huoneiston koko.

– Meillä on esimerkiksi sellaisia asuntoja, jotka ovat kolmikerroksissa taloissa, joissa ei ole hissiä. Talon ylimmässä kerroksessa on yli 80-neliöinen kolmio. Siinä yhdistyy tämä, että huonojalkaiset tai lapsiperheet eivät välttämättä pääse sinne ilman hissiä. Toisaalta asunnon kokokin voi olla liian iso tarpeeseen nähden.

Keskimäärin vuokran alennus on vajaat 10 prosenttia. Yhdessäkään kohteessa vuokria ei koroteta vuoden alusta.

Helsinki toimii toisin

Helsingissä taas inflaation, kustannustason nousun ja tyhjien asuntojen vuoksi on päädytty päinvastaiseen ratkaisuun. Kaupungin vuokra-asuntojen asukkaille on tiedossa korotuksia ensi vuonna.

Helsingin kaupungin asunnot oy:n eli Hekan keskivuokra on ensi vuonna 5,2 prosenttia korkeampi kuin tänä vuonna.

Myös Turussa kaupungin omistama vuokra-asuntoyhtiö TVT Asunnot oy aikoo korottaa ara-asuntojen vuokria keskimäärin 3,9 prosentilla ensi vuoden maaliskuusta alkaen.

Jaa.
Exit mobile version