Suomen ensimmäinen idänkäkihavainto tehtiin Sotkamossa vuonna 2015.
Suomessa on havaittu idänkäki toista kertaa historiassa. Harvinainen lintu löydettiin viime kesänä Kuhmossa, ja Bird Life Suomen rariteettikomitea hyväksyi havainnon suurharvinaisuudesta virallisesti viime viikolla.
Linnun löysivät luontokuvaajat Arsi Ikonen, Ville Heikkinen ja Markus Varesvuo.
Ensimmäinen havainto linnusta tehtiin aivan sattumalta Heikkisen kotipihassa Kuhmon Iivantiirassa.
– Ikonen kuuli linnun äänen ensimmäisenä, kun hän oli pihassa kuvaamassa kärppää. Hän epäili, että se on joku harjalintu, kun oli sellaisen kuullut Espanjassa, mutta ääni oli pikkuisen erilainen, Heikkinen kertoo Ylelle.
Heikkinen oli Markus Varesvuon kanssa kuvaamassa käkiä ja pohjansirkkoja hieman etäämpänä. Pihaan palattuaan he kuulivat äänen uudestaan, jolloin Varesvuo epäili linnun olevan idänkäki.
Kolmen päivän tunnistustyö
Idänkäen lopullinen tunnistaminen kesti kolme päivää. Ensimmäisenä päivänä lintu kuultiin, mutta sitä ei nähty. Seuraavana päivänä se kuultiin pikaisesti, ja kolmantena päivänä lintu oli aktiivisemmin äänessä ja onnistuttiin kuvaamaan.
Tunnistaminen perustui ensisijaisesti ääneen, sillä ulkonäöltään idänkäki muistuttaa hyvin paljon tavallista käkeä, vaikka se on kooltaan hieman pienempi.
– Ulkonäköerot ovat hyvin pieniä. Siiven alapinnassa on vähän eroja, mutta ääni on ihan erilainen. Käki kukkuu, mutta tämä puputtaa, Heikkinen kuvailee.
Löytäjät ottivat linnusta ääninäytteen, jonka perusteella lopullinen määritys voitiin tehdä.
Ensimmäinen havainto yli 10 vuotta sitten
Suomen ensimmäinen idänkäkihavainto tehtiin myös Kainuussa, Sotkamon Teerivaarassa vuonna 2015.
Heikkinen arvelee, että havainnot on tehty Kainuussa todennäköisesti linnun levinneisyysalueen vuoksi.
– Se on idänkäki, kuten nimi sanoo. Sen levinneisyysalue on Venäjän puolella, ja sieltä on lyhyt matka näille korkeuksille.
Yli 10 vuoden väli havaintojen välillä voi johtua puolestaan siitä, että Kainuussa on vähemmän lintubongareita kuin esimerkiksi Etelä-Suomessa, Heikkinen sanoo.
– Moni havainto saattaa jäädä tämän takia tekemättä. Lisäksi tavallisille ihmisille outo lintu jää helposti huomaamatta, jos ääntä ei tunnista.



