– Olihan se sellainen legendaarinen, mystinen laji, jota ei oikein voinut nähdäkään, kuvailee palkittu ja vuosikymmeniä luontoa seurannut kouvolalainen luontokuvaaja Lassi Kujala ensikohtaamistaan valkoselkätikan kanssa.
Elettiin 1980-lukua, kun Kujala kohtasi ensimmäistä kertaa valkoselkätikan Päijät-Hämeessä sijaitsevalla ruokintapaikalla. Samalla heräsi tahto suojella lajia.
– Pelkäsin, että tikka häviää sukupuuttoon kokonaan, Kujala kertoo.
Vielä 1980- ja 1990-luvulla valkoselkätikka oli äärimmäisen harvinainen. Suomessa pesi Kujalan mukaan vain muutamia tikkapareja.
Lintujärjestö Bird Life Suomi on tilastoinut valkoselkätikkojen pesintöjä vuodesta 2005. Ne osoittavat, miten tikkakanta on huomattavasti kasvanut.
Alimmillaan tikkakanta oli 1980-luvun ja 1990-luvun vaihteessa, jolloin tikkoja oli vain joitain kymmeniä pareja koko Suomessa. Nykyään jo pelkästään Kymenlaaksossa on enemmän valkoselkätikkoja.
– Laji on hyvä esimerkki siitä, miten suojelu on kannattanut, sanoo Bird Life Suomen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi.
Koko Suomessa pesii nyt Bird Lifen arvion mukaan noin viisisataa valkoselkätikkaparia. Arvio perustuu lintuharrastajien havaintoihin. Vuosittain harrastajat löytävät noin neljäsataa reviiriä, mutta kaikki eivät tule ilmi.
– Kun laji on lähtenyt kasvuun, tarkan seurannan määrä on vähentynyt, Lehtiniemi kertoo.
Lajin edestä käytiin tikkasotaa
Lajin elpymisen taustalla on Lehtiniemen mukaan useita syitä. WWF:n alaisuuteen perustettiin 80-luvun lopulla tikkatyöryhmä, joka ajoi valkoselkätikan asiaa.
1990-luvun lopussa alkoi suojeluohjelma, jonka avulla pyrittiin varjelemaan tikalle sopivia elinympäristöjä. Laji viihtyy vanhoissa lehtimetsissä.
Lassi Kujala muistaa, kuinka suojelualueista käytiin joskus tiukkojakin keskusteluja maanomistajien kanssa.
– Puhuttiin jopa tikkasodasta.
Monet ihmiset ymmärsivät vähitellen suojelun arvon ja lähtivät mukaan. Valkoselkätikkojen puolustajat rakensivat lajille esimerkiksi talviruokintapaikkoja.
– Kovina talvina valkoselkätikojen kuolleisuus on suurempaa. Leudot talvet taas ovat suosineet tikkakantaa, Lehtiniemi kertoo.
Rajan takana Venäjällä on ollut hoitamattomia metsiä, joissa on tikoille sopivia pesäpuita. Venäjän puolelta on myös tullut vaeltavia yksilöitä, jotka ovat täydentäneet Suomen kantaa.
– Tällaisia vaellusvuosia ovat olleet esimerkiksi 2015 ja 2019, kertoo suunnittelija Leena Hintsanen Helsingin yliopiston eläintieteen yksiköstä.
Venäjällä on laajoja metsäalueita, jotka ovat suosiollisia tikoille. Hintsasen mukaan Venäjän kannoista on silti aina ollut vaikea saada tietoa.
Metsäteollisuus vaikuttaa tikkoihin
Nykyisin valkoselkätikan voi hyvällä onnella tavata etenkin Kaakkois-Suomessa. Luontokuvaaja Lassi Kujala kävelee kotiseudullaan Kouvolassa Voikkaalla Kymijoen pitkin rantaa. Täälläkin viihtyy nykyään valkoselkätikka.
Hän korostaa, että taistelua tikan puolesta ei ole vielä voitettu.
– Henkseleiden paukutteluun ei ole aihetta. Valkoselkätikka lasketaan edelleen vaarantuneeksi lajiksi.
Mikäli metsätaloudessa tapahtuu rajuja muutoksia, valkoselkätikkojen kannat saattavat edelleen romahtaa.
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, loppui myös puun tuonti Venäjältä Suomeen. Kotimaisen puun kysyntä onkin lisääntynyt, kun korkea puun hinta nostaa myyntihaluja.
Tämä lisää hakkuita ja voi Kujalan mielestä heikentää jo elpynyttä valkoselkätikkojen kantaa.
– Tulevaisuudessa näemme, miten tämän hetkiset ratkaisut vaikuttavat.
Kujala toivoo, että valkoselkätikkaa muistettaisi metsänhoidossa myös jatkossa.
