keskiviikko, 23 lokakuun

Havannan ulkopuolella tilanne oli tiistaina synkempi, ja useat alueet olivat edelleen ilman sähköä.

Valtaosa Kuuban pääkaupungin Havannan asukkaista pääsi tiistaina jälleen nauttimaan sähkövalosta, kun kaupungin sähköverkko saatiin viimein kuntoon perjantaina alkaneen katkon jäljiltä, kertoi valtiollinen uutisportaali Cubadebate.

Kuuban noin kymmenestä miljoonasta asukkaasta parisen miljoonaa asuu Havannassa. Havannan ulkopuolella tilanne oli tiistaina synkempi, ja useat alueet olivat edelleen ilman sähköä.

Sähköverkon korjaamista hidasti osaltaan varhain Suomen aikaa maanantaina saarivaltioon iskeytynyt hirmumyrsky Oscar. Oscar heikkeni pian maahan saavuttuaan trooppiseksi myrskyksi, mutta viranomaiset kertoivat sen silti aiheuttaneen ainakin kuuden ihmisen kuoleman.

Kuuba kärsii talouskriisistä, joka on asiantuntijoiden mukaan pahin sen jälkeen, kun Neuvostoliitto romahti ja sen tuki Kuuballe loppui. Maassa on puutetta polttoaineesta, ruuasta, lääkkeistä ja vedestä.

Jaa.
Exit mobile version