Valtion velka on kuin helvetti uskonlahkon saarnaajalle: mitä enemmän pelottelee, sitä enemmän saa seuraajia ja vaikutusvaltaa, Hiilamo pohtii.
Heikki Hiilamososiaalipolitiikan professori
Suomi on velkaantunut viitisentoista vuotta. Se on ongelma – mutta kuinka suuri ongelma?
Velkaantuminen oli eduskuntavaalien suuri teema. Tiukkaa budjettikuria vaatinut kokoomus voitti vaalit. Pääministeri Petteri Orpo toistaa vieläkin uudelleen ja uudelleen, että hallituksen tärkein tehtävä on velkaantumisen pysäyttäminen.
Näin demokratia toimii ja hyvä niin.
Mutta se ei ole hyvä, jos virkamiehet alkavat politikoimaan samalla tavoin.
Mitä enemmän meillä on valtion velkaa ja talousongelmia, sen enemmän valtiovarainministeriöllä on valtaa.
1990-luvun lamasta alkaen valtiovarainministeriö (VM) on käyttänyt ylivertaista valtaa suhteessa muihin ministeriöihin: mitä enemmän meillä on talousongelmia ja valtion velkaa, sen enemmän ministeriöllä on valtaa. Nyt ministeriö pelottelee joutumisella EU:n alijäämämenettelyyn eli ulkopuolelta tulevaan ohjaukseen.
Julkisuudessa on jäänyt huomaamatta, että merkittävä osa velkaongelmasta on velanhoitajien itse aiheuttamaa. Kun nyt säästöhankkeita perustellaan sillä, että korkotason nousu on nostanut valtionvelan kustannuksia, kyse on oikeastaan valtiovarainministeriön epäonnistuneesta velanhallintastrategiasta.
Ministeriön ohjeistuksen perusteella Valtiokonttori muutti Suomen koronapandemian aikana solmineet kiinteäkorkoiset lainat vaihtuvakorkoisiksi. Valtiolla oli muun muassa pitkäaikaista kiinteäkorkoista lainaa, jonka todellinen korko oli negatiivinen vuosikymmenten laina-ajalle.
Lainat uusittiin ja korkomenot nousivat rajusti. Veronmaksajat kärsivät miljardien eurojen menetyksen pitkällä aikavälillä.
Julkisuudessa on jäänyt huomaamatta, että merkittävä osa velkaongelmasta on velanhoitajien itse aiheuttamaa.
Valtionvelan velkaongelmaa on lisäksi paisutettu kolmella erikoisella laskentatavan muutoksella, Ne ovat teknisiä ja hyvin vaikeasti ymmärrettäviä. Ei ihme, että niistä vallitsee hiljaisuus.
Vuonna 2022 Tilastokeskus muutti kaikessa hiljaisuudessa julkisen velan tilastointitapaa. Velkaan alettiin laskea mukaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen takaamat korkotukilainat. Tilastointimuutos kasvatti tuntuvasti EU:n mittaamaa velkasuhdetta ja Suomen riskiä joutua EU:n talousohjaukseen.
Yhdessä yössä Suomen velkasuhde nousi seitsemällä prosenttiyksiköllä. Ohitimme esimerkiksi Saksan. Vastaavia ja määrältään paljon suurempia lainoja ei muuten oteta huomioon julkisen talouden velassa esimerkiksi Ruotsissa, johon meitä mielellään verrataan.
Toinen muutos koskee eläkerahastojen ylijäämää. Aiemmissa velkaennusteissa se vähensi julkisen velan määrää pitkällä aikavälillä. Yhteenlaskettu julkinen velka ja nettovarallisuusaste laskettiin noin 20 vuotta siten, että pakollinen ja lakisääteinen eläkevakuutus olivat mukana julkisen talouden tasapainolaskelmissa. Se vähensi EU:n silmissä Suomen velkasuhdetta.
Ei vähennä enää.
Syyskuussa valtiovarainministeriö lähetti tiedotteen, jossa virkamiehet iloitsivat, että laskutapa on nyt muutettu ministeriön mielestä realistisemmaksi.
Velkaongelmaa on paisutettu kolmella erikoisella laskentatavan muutoksella
On silti mielenkiintoista, että kun VM mittaa verorasitetta, se toimii edelleen toisin. Pakolliset ja lakisääteiset eläkevakuutusmaksut lasketaan yhä mukaan ansiotuloveroasteeseen sekä talouden kokonaisveroasteeseen. Näin siitä huolimatta, että edellä kuvattu muutos laskentatavassa käytännössä irrotti eläkejärjestelmän julkisesta taloudesta.
Kolmas kummallisuus on, kuinka tilapäiset menot lasketaan valtiontalouden alijäämään. Kehysriihessä hallitus päätti, että hävittäjähankintojen ja Ukrainan aseavun menot huomioidaan laskelmissa pysyvinä rakenteellisen alijäämän lähteinä – siis samanlaisina kuin esimerkiksi sote-menot.
Todellisuudessa kyse on kuitenkin väliaikaisista menoeristä. Nyt sekä hävittäjähankinnat että sotilaallinen tuki Ukrainalle heikentävät tarkoituksellisesti kuvaa Suomen velkasuhteen kehityksestä.
Kaiken tämän kikkailun seurauksena valtion velkaongelma saadaan näyttämään yhä pahemmalta.
Syyskuun lopussa Tilastokeskus kertoikin, että julkisyhteisöjen velkasuhde nousi uuteen ennätykseen: 80 prosenttiin suhteessa Suomen bruttokansantuotteeseen.
Edellä kuvattua voi luonnehtia tietokirjailijan Naomi Kleinin termillä shokkidoktriini: radikaaleja, markkinaliberaaleja uudistuksia viedään läpi kehystämällä ne akuuteiksi, paheneviksi kriiseiksi.
Valtiovarainministeriön oma poliittinen agenda paljastuu selvimmin sen hallitusneuvotteluihin laatimassa taustamuistiossa. Ministeriö tuki ay-jäsenmaksujen verovähennyskelpoisuuden poistamista, mutta totesi samalla, että työnantajien vastaavaan verovähennysoikeuteen ei kyllä pidä puuttua.
Kun budjetteja väännetään, VM:n virkamiesten ei juuri tarvitse neuvotella muiden ministeriöiden kanssa: valtaa on niin paljon. Ja mitä suuremmalta julkinen velka näyttää, sitä enemmän valtiovarainministeriöllä on lihaksia sanella politiikkaa ja vaikutusvaltaa hyväksyttää kantojaan.
Varsinkaan kun mikään valvova silmä ei ulotu asiakokonaisuuksiin, joista ei edes keskustella.
Heikki Hiilamo
Kirjoittaja on sosiaalipolitiikan professori.