Tapa, jolla julkisen terveydenhuollon kriisiin suhtaudutaan, pistää epäilemään, että joku suorastaan haluaa systeemin romahtavan, Hiilamo pohtii.
Heikki Hiilamososiaalipolitiikan professori
Suomen perustuslaki on maailman edistyksellisimpiä. Sen mukaan kaikille tulee taata riittävät terveyspalvelut. Meillä ei silti ole perustuslakituomioistuinta, jossa kansalainen voisi haastaa valtion oikeuteen, kun ei pääse lääkäriin.
Syytä olisi.
Meillä lääkärille pääsevät helpoiten ja halvimmalla ne, joiden työnantaja kustantaa laajoja lääkäripalveluita osana työterveyshuoltoa. Kännykällä voi varata ajan jopa samalle päivälle, jopa tietyn lääkärin.
Muut kuolevaiset jonottavat terveyskeskuksissa – tai maksavat omasta pussista yksityislääkärin palkkion, josta Kela korvaa osan.
Meillä kansalainen ei voi haastaa valtiota oikeuteen, kun ei pääse lääkäriin. Syytä olisi.
Sote-uudistuksen suuri lupaus oli, että lääkäriin pääsisi helposti. Sanna Marinin (sd.) hallitus kiristi hoitotakuuta niin, että kiireettömissä tapauksissa lääkärille pääsisi viimeistään kahdessa viikossa. Petteri Orpon (kok.) hallitus pidensi aikaa kolmeen kuukauteen.
Lääkärille voi päästä kolmea reittiä: terveyskeskusten, työterveyshuollon tai yksityislääkäreiden kautta. Kaksi jälkimmäistä kanavaa ovat pääosin muutaman markkinoita hallitsevan lääkärifirman hallussa. Ne tarjoavat parempia palkkoja, mukavampia työehtoja ja helpompia hommia. Tästä syystä lääkäreitä ei riitä terveyskeskuksiin, ja jonot pitenevät.
Työterveyshuollon kautta lääkärit hoitavat usein myös sellaisia hengitystietulehduksia, jotka paranisivat itsestään. Terveyskeskusten jonoissa monet vakavat sairaudet jäävät puolestaan ajoissa huomaamatta.
Työterveyshuollon asiakkaille palveluja tarjoavat lääkärit ja potilaat voivat hyvin – terveyskeskuksissa molemmat huonosti. Ei ihme, että luottamus terveydenhuoltoon on rapautunut.
Vastakkain on kaksi periaatetta: universaali ja vakuutukseen pohjautuva palvelu. Universaali tarkoittaa, että kaikille maassa laillisesti asuville taataan yhtäläinen pääsy lääkäriin. Vakuutusmallissa palveluja tarjotaan vain niille, joilla on vakuutus.
Suomen omituisuus on, että meillä sovelletaan samaan aikaan molempia periaatteita. Yritykset ja palkansaajat maksavat lääkäripalveluita kahteen kertaan: ensin julkisen puolen palveluista veroissaan – ja sitten vakuutusmaksuilla ja omilla rahoillaan.
Työterveyshuollossa lääkärit ja potilaat voivat hyvin – terveyskeskuksissa molemmat huonommin.
Orpon hallituksen terveyspolitiikka on ristiriitaista. Yhtäällä meuhkataan säästämisestä, toisaalla tuhlataan rahaa. Marinin hallitus pyrki säästämään julkisia varoja karsimalla Kela-korvauksia, Orpon hallitus puolestaan päätti kasvattaa niitä.
Asiantuntijat kritisoivat Kela-korvausten kasvattamista tuhlauksena: hyödyt valuisivat vain hyvätuloisille, säästöjä ei tulisi. Kun Kelan tilastot todistivat tämän, hallitus perääntyi hieman suunnitelmistaan.
Yksityislääkäripalkkioiden lisäkorotuksen sijaan korotukset päätettiin suunnata muun muassa hedelmöityshoitoihin sekä silmälääkäri- ja gynekologipalkkioihin.
Lisäksi hallitus valmistelee valinnanvapauskokeilua, jossa kaikki yli 65-vuotiaat pääsisivät terveyskeskusmaksun hinnalla yksityiselle lääkärille – ja nyt viimeisenä, jonkinasteista omalääkärijärjestelmää, ja mahdollisesti sitäkin osin kelakorvausrahoilla.
Yhtäällä meuhkataan säästämisestä, toisaalla tuhlataan rahaa.
Juha Sipilän hallituksen sote-mallin ajatuksena oli tarjota valinnanvapautta tuomalla yksityiset lääkäripalvelut julkisesti rahoitetun järjestelmän sisään. Onnistuessaan uudistus olisi tehnyt työterveyshuollon lääkäripalvelut tarpeettomiksi ja parantanut laaja-alaisesti lääkärille pääsyä.
Orpon malli puolestaan jatkaa kahdella raiteella kulkemista kuin Turun juna. Kokeilu on lottovoitto lääkärifirmoille, jotka voivat tarjota palveluita eläkkeelle jääville työterveyshuollon asiakkaille, mutta terveyskeskuksille voi olla tiedossa kuolinisku: lääkäripako yksityiselle jatkuu, potilaina on entistä vaikeampia tapauksia, ja jonot pitenevät.
Tiukassa rahatilanteessa kaksi päällekkäistä järjestelmää on hölmöläisen hommaa. Ratkaisu lääkärille pääsemiseen ei ole terveyskeskusten näivettäminen, vaan vahvistaminen.
Tämä voisi tapahtua ilman sote-rahaa esimerkiksi lisäämällä lääkärikoulutusta, ottamalla käyttöön pakollisia harjoittelujaksoja terveyskeskuksissa, rajoittamalla vuokra- ja etälääkärinä toimimista sekä siirtämällä työterveyshuollon lääkäripalvelut veronalaisiksi luontaiseduiksi – kuten sosiaali- ja terveysministeriö ehdotti viime keväänä.
Mutta onko niin, että hallitus haluaakin tarkoituksellisesti ajaa terveyskeskukset kriisiin? Sen jälkeen voisi esittää siirtymistä kokonaan vakuutuspohjaiseen järjestelmään?
Kun hallitus anoi EU:lta :n uusien finanssipolitiikan sääntöjen mukaan talouden sopeutuskauden pidennystä, hallitus ei silti esittänyt armoa hyvinvointialueille alijäämien kattamiseen.
Erikoista – sillä Suomen hakeman jatkoajan yhtenä perusteena oli nimenomaan sote-uudistuksen toteuttaminen.
Heikki Hiilamo
Kirjoittaja on sosiaalipolitiikan professori, joka osallistui sote-uudistuksen valmisteluun neljässä asiantuntijaryhmässä 2012-2019.