perjantai, 20 joulukuun

Energiayhtiö Helenin omistamalle graffitiseinälle ilmestyi nopeasti uusi katutaideteos poistetun tilalle. Uusi teos muistuttaa edeltäjäänsä.

Helsingin Suvilahdessa sijaitsevalle graffitiseinälle on ilmestynyt uusi maalaus, joka muistuttaa samasta aidasta tällä viikolla poistettua, valtiovarainministeri Riikka Purraa (ps.) esittänyttä graffitia.

Graffitin poistamisesta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti. Poistopyynnön oli tehnyt seinän omistava Helen sähköverkko.

Poistetussa teoksessa Purra piteli verta tihkuvia saksia ja hänen punaisia silmiään peittivät hakaristit. Kaksi hampaankärkeä oli myös maalattu punaiseksi. Maalauksen tehnyt taiteilija Tuomas Holst kertoi Helsingin Sanomille teoksen olleen graffititaiteelle uskollinen karikatyyri.

Uudessa maalauksessa on niin ikään vaaleahiuksinen naishenkilö, joka pitelee saksia. Hänen taakseen on maalattu violettiin viittaan pukeutunut punasilmäinen olento, joka näyttää työntävän puukon naishenkilön kehon läpi.

Graffitiseinän ohi torstaiaamulla kulkenut Pete Leppänen pitää todennäköisenä, että myös uuteen kuvaan on maalattu valtiovarainministeri. Leppänen on seurannut poistettuun maalaukseen liittyvää uutisointia ja keskustelua sosiaalisesta mediasta.

– Jos edellisessä oli pahantekijä saksien kanssa, tässä uudessa kuvassa pahantekijä saa kyytiä. Tämähän on paljon rajumpi kuin edellinen, hän kuvailee teosta.

Sekä aiemmassa että tuoreessa graffitissa on harmaa hautakivi, jossa lukee ”R.I.P. taide”. Vapaasti suomennettuna ”lepää rauhassa taide”. Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus on leikkaamassa kulttuurista ensi vuonna 17 miljoonaa euroa. Erilaisilla leikkauksilla hallitus pyrkii taittamaan Suomen velkaantumisen.

Leppänen sanoo ymmärtävänsä, että hallituksen leikkaukset herättävät monenlaisia tunteita. Hän kuitenkin korostaa, että ei itse kannusta ketään väkivaltaan.

– Rinnasta läpi tuleva miekka tai puukko on vähän jopa liikaa, hän sanoo katsoessaan värikästä katutaideteosta.

Helsingissä vierailulla ollut joensuulainen Mervi Tolvanen ei ollut tietoinen graffitista ennen haastattelua. Hänen mielestään näkyvällä paikalla oleva maalaus, jossa on veriroiskeita, alkaa olla hyvän maun rajalla.

– Itse en säikähtäisi tuota, mutta ohi kulkevia lapsia tai nuoria voi ahdistaa, hän pohtii.

Helen ei kerro, poistaako se uuden graffitin

Yle pyysi energiayhtiö Heleniltä haastattelua aiheesta. Yhtiö kommentoi aihetta Ylelle vain sähköpostitse.

Sähköpostissaan yhtiö toteaa, että graffitiseinä on tarkoitettu kaupunkilaisten iloksi. Helenin mukaan on valitettavaa, että seinää hallitsee poliittinen väkivaltakuvasto.

– Emme ota kantaa poliittiseen keskusteluun. Prioriteettimme ovat ensisijaisesti sähköverkon ja muun ydintoimintoihimme liittyvän infrastruktuurin ylläpidossa ja huollossa. Haluamme kuitenkin korostaa, että vihasymbolit ja väkivaltakuvasto eivät edusta Helen sähköverkon arvoja, yhtiö kirjoittaa.

Helen ei vastannut Ylen kysymykseen liittyen siihen, aikooko se poistattaa myös uuden graffitin.

Alkuperäisen maalauksen nähnyt Joni Kaunismäki on pohtinut syitä aiemman teoksen poistamiselle. Hän pitää poistamista ikävänä tapahtumana, johon Helenillä seinän omistajana oli kuitenkin hänen mielestään oikeus.

Kaunismäki luonnehtii poistettua graffitia ennen kaikkea ”toteavaksi teokseksi”. Kaunismäen mielestä se ei demonisoinut ketään.

– Toteava teos viime kuukausien tapahtumista ja henkilön aikaansaannoksista, hän sanoo.

Helsingin Sanomille Helen kommentoi aiemmin, että maalaukseen myöhemmin lisätyt aiheet johtivat kuvan poistamiseen.

Street Art Vantaan taidekollektiivin Jesse Pasanen kertoi lokakuussa Yle Uutisille, millaisia laillisia graffitiseiniä Vantaalle tarvittaisiin:

Jaa.
Exit mobile version