torstai, 24 lokakuun

Avi asetti Helsingin kaupungille aiemmin määräajan selvittää koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon liittyvät ongelmat.

Helsingin kaupunki on parantanut koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon kuuluvia palveluitaan. Asia käy ilmi aluehallintoviraston tekemässä päätöksessä.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston arvion mukaan kaupunki on tekemillään toimenpiteillä onnistunut parantamaan lakisääteisten terveystarkastusten järjestämistä. Siksi avin kesäkuussa 2022 aloittama valvonta nyt päättyy.

Avin mukaan Helsingin kaupungilla oli aiemmin pitkäaikaisia ja merkittäviä puutteita koulu- ja opiskeluterveydenhuollon järjestämisessä. Avi vaati kaupungin saattamaan palvelut lakisääteiselle tasolle ja määräsi kaupungin myös toimittamaan selvityksen tilanteesta.

Ongelmat koskivat erityisesti lääkärien tekemien terveystarkastusten toteutumista peruskouluissa ja lukioissa. Lääkärin tekemiä tarkastuksia oli liian vähän koulujen oppilas- ja opiskelijamääriin nähden.

Avin mukaan kouluterveydenhuollon lääkärin suorittamien 1.-, 5.- ja 8.-luokkalaisille tehtyjen terveystarkastusten toteutuma oli lukuvuonna 2021–2022 vain 28,6 prosenttia. Lukuvuonna 2023–2024 sama lukema oli avin mukaan 76 prosenttia.

Avin mukaan merkittäviä parannuksia on nyt saavutettu erityisesti henkilöstöresursoinnissa, mikä on ollut keskeinen tekijä tilanteen parantumisessa. Kaupungin toimenpiteet jatkuvat myös käynnissä olevana lukuvuotena.

Yksityisillä lääkäripalveluilla merkittävä vaikutus

Kaupungin terveys- ja päihdepalveluiden johtaja Leena Turpeinen kertoi Ylelle toukokuussa, että yksityisten lääkäripalveluiden ostamisesta on ollut merkittävä apu tilanteen korjaamiseksi. Hänen mukaansa sillä yli puolet tarkastuksista on tehty niiden avulla.

– Kaikille voidaan nyt tarjota lääkärintarkastus, mutta on perheiden oma valinta, käyttävätkö he ajan, Turpeinen sanoi keväällä.

Viime vuonna kaupunki osti useita lääkärintarkastuksia suorahankintana eri yksityisiltä lääkäripalveluilta, esimerkiksi Lääkärikeskus Aavalta yli 600 tuhannella eurolla.

Turpeinen sanoi keväällä, että tavoitteena on hoitaa tarkastukset Helsingin omilla koululääkäreillä, mutta vakansseista on tällä hetkellä täytettyinä vain noin puolet. Hän ei tiedä syytä lääkärivajeelle.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto kehottaa Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen johtoa jatkamaan toimenpiteiden vaikuttavuuden ja riittävyyden seurantaa edelleen omavalvonnan keinoin.

Jaa.
Exit mobile version