Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi äänestyksen jälkeen kiistellyn asemakaavan muutoksen.
Helsingin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt asemakaavan, joka mahdollistaa asuntojen rakentamisen Pitäjänmäessä sijaitsevalle Patterimäelle lähes 700 ihmiselle.
Asemakaavamuutos koskee Patterimäen alueen itäosaa, joka sijaitsee Pitäjänmäellä vuonna 2023 valmistuneen pikaraitiotien numero 15 tunneliaukon ja pysäkin lähiympäristössä.
Vasemmistoliitto ja osa vihreistä kannatti kaavan palauttamista valmisteluun, mutta jäivät vähemmistöön.
Osa valtuutetuista olisivat halunneet säästää lähimetsää ja rakentaa jatkossa alueen lähistöllä sijaitsevalle teollisuusalueelle.
– Kaava-alueen vieressä on Pitäjänmäen teollisuusalue, jonka kaavoittaminen tulee tarkasteluun meille. On irvokasta kaataa metsää, kun kivenheiton päässä on tällainen alue, sanoi Elina Kauppila (vas.)
Toisaalta asuntorakentamista Helsinkiin pidettiin välttämättömänä, ja erityisesti jo rakennettujen raiteiden varrelle.
– Ensin toivotaan raideyhtieyksiä, mutta sitten, kun rakentamisen aika tulee, niin ei halutakaan rakentaa, ihmetteli puheenvuorossaan Otto Meri (kok.)
Hallinto-oikeus kumosi aiemman päätöksen
Valtuusto päätti vuonna 2019, että Pitäjänmäen Takkatien teollisuusalueen ja Pajamäen asuntoalueen välissä sijaitsevalle alueelle voidaan rakentaa asuntoja noin 900 asukkaalle.
Helsingin hallinto-oikeus kumosi päätöksen vuonna 2020 lähellä sijaitsevan maalitehtaan ja liito-oravien takia.
Suunnittelualue ja uudisrakennusten määrä on nyt pienempi, puistoaluetta säästyy laajemmin ja asuinrakennukset sijoittuvat kauemmaksi Teknoksen maalitehtaasta.
Osa valtuutetuista piti muutoksia hallinto-oikeuden kumoamaan päätökseen verrattuna liian pieninä, ja uskoi, että kaava tulee jälleen kaatumaan hallinto-oikeudessa.
Päätösehdotuksen mukaan tavoite on muodostaa Pitäjänmäentien ja Pajamäentien risteysalueen länsipuolelle tiivis asuinaluekokonaisuus, joka luo katujen varsille urbaania ja elävää ympäristöä.
Kolme korkeampaa asuintornia tuovat tunnistettavuutta ja uudentyyppisiä asuntoja alueelle.
Korjaus: 8.4. 2026 kello 21.00 ensimmäinen lainaus jutussa korjattu valtuutettu Elina Kauppilan sanomaksi Otso Kivekkään sijaan.

