Helsingin yliopisto (HY) on päättänyt keventää tohtorin tutkimuksen vaatimuksia. Helsingin yliopiston rehtori Sari Lindblom päätti asiasta elokuun lopussa, mutta asiasta ei ole aiemmin tiedotettu julkisuuteen.
Alimmillaan väitöskirjaa varten riittää vastaisuudessa 2–3 tai jopa yksi julkaistu tieteellinen artikkeli, kun aiemmin niitä on vaadittu 3–5. Myös tohtorin tutkintoon kuuluvia opintopisteitä laskettiin 40:stä 30:een. Tohtorin tutkintoon vaadittavaa työmäärää muutos laskee huomattavasti.
Akateemisessa yhteisössä pelätään nyt, että Helsingin päätös aiheuttaa kilpajuoksun pohjalle. Rehtori Lindblom sanoo, että yhden artikkelin vaatimus koskee ainoastaan hyvin rajoitettuja poikkeustapauksia, ”poikkeuslahjakkuuksia”, jotka julkaisevat artikkelinsa suoraan alansa kansainvälisessä huippujulkaisussa.
Tästä pitää hänen mukaansa palkita ja tällaisia lahjakkuuksia tulee tukea. Hän myös korostaa, että artikkelin lisäksi väitöskirjaan vaaditaan yhteenvetoa tutkimuksesta.
Ylipäätään Lindblom näkee, että Helsingissä tohtoritutkinto on ollut liian raskas.
– Helsinki on ollut poikkeuksellisen vaativa verrattuna muihin Suomen yliopistoihin, ja kansainvälisesti me olemme aivan liian tiukka siinä, kuinka paljon osajulkaisuja esimerkiksi artikkeliväitöskirjassa pitää olla, Lindblom sanoo.
Raadollisempi taustamotiivi vaatimuksien laskemiselle on kuitenkin raha.
Yliopistot saavat kustakin valmistuneesta tohtorista 90 000 euroa. Yliopistot myös kilpailevat keskenään osuudestaan yhteisestä rahoituskakusta, joka ei kasva, vaikka kaikki yliopistot tuottaisivat tuhat tohtoria vuodessa lisää. Rahoituksen suhteen kilpailu on nollasummapeliä, ja Helsingin osuus tuotetuista tohtoreista on ollut laskusuunnassa. Viime vuonna se oli 2000-luvun alhaisin.
”Riski osallistujille”
Yliopistojen rahoitusmalliin perehtynyt väitöskirjatutkija ja Tieteentekijöiden liiton hallituksen jäsen Paula Silvén Tampereen yliopistolta kummeksuu Helsingin yliopiston päätöstä.
– Omasta perspektiivistäni näen tässä riskin, että muodostuu kahden tason tohtoreita, niitä jotka ovat tehneet tutkintonsa ennen uudistusta ja niitä, jotka ovat tehneet sen sen jälkeen. Riski on suurin kolmen vuoden tohtoripilottiin osallistuville, hän pohtii.
Silvénin viittaama kolmen vuoden tohtoripilotti on hallituksen lanseeraama ohjelma yliopistoille. Siinä on tavoitteena kouluttaa 1 000 tohtoria niin, että tutkinnon suorittamiseen menee kolme vuotta. Keskimääräiset ajat ovat esimerkiksi Helsingissä huomattavasti tätä korkeammat: 6–7 vuotta.
Pullonkauloja on useita. Yksi niistä on tieteellisen julkaisemisen prosessin hitaus. Artikkeli voi olla arvioitavana yli vuodenkin, ja sitä ennen sen kirjoittaminen edellyttää tutkimustyötä. Tämä on taustalla myös Helsingin päätöksessä.
Kolmen vuoden tavoitetta tohtorintutkinnoissa Helsingin yliopiston rehtori Lindholm pitää pilotin ulkopuolella liian kunnianhimoisena. Pilotissa väitöstyön ohjaamiseen on myös osoitettu erikseen tukea.
Pilotin ulkopuolella hän toteaa, että muualla maailmassa neljä vuotta on aika, jonka tutkintoon saa käyttää. Joissakin maissa aikaraja on hänen mukaansa kiveen hakattu niin, että mikäli valmista ei siinä ajassa tule, tutkinto jää haaveeksi. Tähän verrattuna HY on 6–7 vuoden valmistumisaikoineen vielä kaukana verrokeistaan, Lindblom katsoo.
Tomperi kuvailee, miten yliopistojen rahoitus on ohjannut yliopistot tulosorientuneeksi toiminnaksi. Kaikkea tekemistä mitataan, mutta mittarit eivät välttämättä ota huomioon tieteenalojen erityispiirteitä:
Valtio haluaa nopeuttaa opintoja
Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) tiedepolitiikan vastuualueen johtaja Erja Heikkinen näkee, että tilanteessa, jossa valtaosa rahoituksesta tulee valtiolta, valtion tulee voida edellyttää yliopistoilta myös tuloksia. Hän sanoo ymmärtävänsä inhimillisesti tieteenalojen vakiintuneita käytäntöjä, mutta korostaa samalla myös taloudellisia realiteetteja mukaan lukien korkeakoulutettujen merkitystä työelämässä.
– Meillä ei ole varaa siihen, että tutkijakoulutus määrien kasvaessa kestää niin kauan. Tutkijankoulutuksen tavoitteellista suorittamisaikaa ei ole säännelty. Siitä keskustellaan sekä yliopistojen että päätöksentekijöiden kanssa, että olisiko sitä perusteltua säännellä, hän sanoo.
Eija Heikkisen mukaan Opetus- ja kulttuuriministeriö katsoo, että korkeakoulujen suurimman rahoittajan eli valtion tulee pystyä ohjailemaan yliopistoja strategisella tasolla:
Tutkija Tuukka Tomperi Tampereen yliopistolta katsoo, että tulosrahoitus ohjaa yliopistojen toimintaa liiaksikin:
– Yliopistot joutuvat kilpailemaan keskenään sitovilla mittareilla ja tekemällä tulossopimuksia ministeriön kanssa siitä, mitä ne pyrkivät saavuttamaan. Kun yliopisto lupaa, että me pyrimme tuottamaan näin monta kandintutkintoa ja näin monta tohtorin tutkintoa tietyssä ajassa, silloin ne alkavat tietysti kannustamaan ja myös painostamaan opiskelijoita valmistumaan siinä määräajassa, Tomperi kuvaa tilannetta.
Hän on kirjoittanut aiheesta muun muassa kriittistä tiedontuotantoa käsittelevään hiljattain ilmestyneeseen artikkelikokoelmaan.
Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella
Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostilla osoitteeseen tuomo.bjorksten@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.
